Inga Nyholm ymmärtää tunteiden palon, mutta sanoo, että faktojen kanssa pitäisi olla tarkkana.
 
Hän pitää hyvänä, että kuntien selvitysvelvollisuus tuli lakiin. Nyt selvitykset pitää tehdä vain huolella ja tarkasti, jotta faktojen pohjalta voidaan aikanaan tehdä luotettavia johtopäätöksiä.
 
Nyholm sanoo, että heillä demokratiajaostossa on kaikki kuntalain osallistumiseen ja vaikuttamiseen liittyvät asiat. Eli kuntalaisen näkökulma. Toinen lähtökohta on luottamushenkilön näkökulma; toimintaedellytysten luominen luottamushenkilötyöhön, ajankäyttö ja palkkiokysymykset.
 
Sidonnaisuuskysymykset eivät kuulu demokratiajaostolle, vaikka läheltä liippaakin. Nyholmin mukaan he tarkastelevat tavallaan asian toista puolta, eli mitä vaikeuksia on saada ihmisiä luottamushenkilöiksi. Nyt ehkä tietyt väestöryhmät ovat vähän yliedustettuina, ja sitten on niitä, joilla ei ole mahdollisuuksia irrottautua työstään. Luottamushenkilöiden sosiaalinen edustavuus pitäisi olla laaja niin, että meillä olisi eri taustoista tulevia ihmisiä.
 
Läpinäkyvyyttä ei voi liikaa korostaa
 
Demokratiajaosto on käyttänyt paljon aikaa keskusteluun läpinäkyvyydestä.
 
– Sen pitäisi olla uuden lain keskeinen tavoite, Nyholm sanoo. Avataan koko valmisteluprosessi, niin että se on kuntalaisten suuntaan läpinäkyvä. Nythän asioista tiedotetaan usein vasta päätöksentekovaiheessa, jolloin vaikuttaminen on yleensä myöhäistä.
 
Nyholmin mielestä huoli demokratian kehittymisestä ja äänestysaktiivisuudesta, johtuu muista syistä kuin kuntarakenneuudistuksesta.
 
– Kuntakoon suureneminen on toki yksi syy ja on hyvä, että mietitään minkälaista demokratiaa me tarvitsemme jos tulee suurempia kuntia.  Mutta tärkeimpiä ovat toimintaympäristömuutokset ja kansalaisten tarpeet. Suurin kysymys on, että kansalaiset haluaisivat vaikuttaa enemmän suoraan.
 
– Ja vaikka edustuksellinen järjestelmä onkin tärkeä, niin se ei yksin vastaa kansalaisten tarpeisiin. Uusia osallistumisen malleja pitäisi miettiä nimenomaan siitä näkökulmasta, mitä meidän kansalaiset haluavat ja millä tavalla he haluavat vaikuttaa. Tämä on kuntarakenteista riippumaton kysymys.
(KL)

Lue koko artikkeli Kuntalehdestä 7/2013

 
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*