Eduskunnan perustuslakivaliokunta on historiansa suurimman haasteen edessä, kun se arvioi hallituksen esittämää lakimuutosta sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiseen, arvioi Kuntaliiton lakiasiain johtaja Arto Sulonen Kunta.tv:n haastattelussa.

Valiokunnalle antamassaan lausunnossa Kuntaliitto pitää esitettyä sote-lakia selkeästi nykyisten perustuslakitulkintojen vastaisena.

Ehdotettujen muutosten jälkeen jo 60 -70 prosenttia kuntien päätösvallasta olisi valtuustojen ulottumattomissa, arvioi Sulonen.

Päätöksenteko karkaa edustuksellisen demokratian ulottumattomiin.

– Pitäisikö demokraattisen päätöksenteon seurata tehtäviä ja toimivaltuuksia, Sulonen kysyy.

Kuntaliiton mukaan lain läpimeno edellyttäisi aika oleellista muuttamista eduskuntakäsittelyn aikana tai pitää tehdä uusia tulkintoja perustuslaista.

Sulonen muistuttaa, että tämäntyyppistä hanketta kokonaisuutena ei ole aiemmin pohdittu perustuslain näkökulmasta.

– Voi tulla kysymykseen myös se, millä tavoin perustuslakia tässä tilanteessa tulkitaan.

– Voimassa olevaan tulkintaan ei näkemyksemme mukaan tämä lakimuutos kyllä istu.

Sulosen mukaan luontevaa olisi luoda jonkinlainen väliportaan hallinto, jos sovitaan laajamittaisesta integraatiosta.

– Se on asia joka ei varmasti tapahdu tämän eduskuntakäsittelyn aikana vaan vaatisi parlamentaarista valmistelua.

Katso Arto Sulosen haastattelu Kunta.tv:stä

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä