Kuva: Ville Miettinen
Hollolassa halutaan kieltää energiajuomat alle 16-vuotiailta.

Hollola haluaa puuttua alakoululaisten energiajuomien käyttöön. Kunnan vapaa-aikapalvelut ja nuorisotyö ovat julkaisseet kannanoton, jossa vedotaan kunnan kauppiaisiin 16 vuoden ikärajan asettamiseksi energiajuomille. Kunnassa herättiin viime keväänä siihen, että jo 2–3-luokkalaiset hakevat koulumatkalla aamupalaksi energiajuomaa, kertoo nuorisotyön yhteisöohjaaja Timo Äijälä

– Tänä syksynä se on koulujen alettua näkynyt selvästi. Tänä aamuna laskin ainakin 17 nuorta menossa kouluun energiajuoman kanssa, Äijälä sanoo.

Kannanoton ensisijainen tarkoitus on herättää keskustelua ja saada vanhemmat pohtimaan, tietävätkö he mihin heidän lapsensa käyttävät rahojaan. Kunnan on tarkoitus ottaa yhteyttä alueen kauppiaisiin ensi viikolla.

– Nuorten mielestä energiajuomat antavat potkua ja maistuvat hyvältä. Ei tajuta, että kofeiinin liikakäyttö aiheuttaa unettomuutta ja levottomuutta, ja yhdessä pullossa on noin 15 sokeripalaa, Äijälä sanoo. 

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Aiemmin Suomen Vanhempainliitto keräsi listaa kaupoista, jotka ovat asettaneet vapaaehtoisesti ikärajoja energiajuomien myynnille. Viimeksi listalle ovat liittyneet Nurmes, Liminka ja Kiuruvesi. Viime viikolla myös keskustan kansanedustajat ehdottivat lakisääteisiä ikärajoja energiajuomille.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*