Kuva: VNK / Lauri Heikkinen

Perussuomalaisten ns. nuiva siipi yritti vallata puheenjohtajiston lisäksi puolueen puoluevaltuuston, kirjoittaa työministeri Jari Lindström blogissaan.

Lindström on yksi 22:sta perussuomalaisten eduskuntaryhmästä erkaantuneesta jäsenestä.

”Menettelytapana on se, että piirit valitsevat keskuudestaan omat edustajansa ja näitä sitten piiripuheenjohtajat esittävät sunnuntaiaamun kokouksessaan yhteiselle listalle (Lista A). Tuo lista hyväksytään puoluekokouksessa uudeksi valtuustoksi. Yllättäen, ihan puskista, tulee kilpaileva lista (lista B). Se oli nuivien oma lista ja koko maata käsittävä.”, Lindström kuvailee mullistavan puoluekokouksen vaiheita sen päivän iltana, jona puheenjohtajisto oli jo äänestetty.

”Kun kaikki kokouksen esitykset menivät nuivien enemmistöllä heille myötämielisesti, niin oletusarvo tälle lista- B:lle oli ilman muuta sama. He valtaisivat myös puoluevaltuuston sopivaksi katsomillaan henkilöillä. Täydellinen värisuora!”, Lindström kirjoittaa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Hän kutsuu ”järjen voitoksi” sitä, että enemmistö äänesti kuitenkin listaa A, mutta jo pelkkä yritys vallata valtuusto oli Lindsrömin mukaan yritys näyttää kaikille, mistä puoluekokouksessa todella oli kyse: ”Vallan saamiseksi puolueessa ja kostosta – entisen johdon sekä puolue-eliitin täydellisestä nöyryyttämisestä. ”

Lindströmin mukaan viimeistään tässä vaiheessa oli selvää, että nöyryytysyritysten ja kostomentaliteetin vallitessa mistään yhteisestä tulevaisuudesta ei voi puhua.

”Kaiken tapahtuneen jälkeen minulle oli aivan selvää miltä näyttää oma tulevaisuuteni tässä ”toimintaympäristössä”. Mikä tulevaisuus meitä ”maltillisia” odottaa tässä porukassa? Ei mikään.”

Lindstörmin mukaan kokouksen alusta asti oli selvää, että ns. nuiva siipi oli saanut vahvan edustuksen kokoukseen.

Halla-ahon äänestysvoiton tuomassa innossa nuivilta kuitenkin Lindströmin mukaan unohtui vanha viisaus, että koskaan ei kannata ottaa selkävoittoa ja nöyryyttää toista osapuolta täydellisesti. 

”Kostonhimossa päätettiin antaa opetus soinilaisille ja puolueen eliitille. Juuri ketään ei kiinnostanut se, mitä siitä seuraisi”, Lindström kirjoittaa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*