KT Kuntatyönantajien ja kunta-alan pääsopijajärjestöjen tavoite on, että tulevalla hallituskaudella varmistetaan kuntien ja mahdollisten maakuntien talouden vakaa ja ennustettava kehitys.

Järjestöjen mukaan tämä mahdollistaa palvelujen suunnitelmallisen kehittämisen yli hallituskausien.

– Kuntien ja maakuntien perusrahoituksen tulee olla riittävä, jotta palveluita ei tarvitse rahoittaa erillisen hankerahoituksen turvin, KT:n, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjen (JUKO), Julkisen alan unionin (JAU) ja Kunta-alan koulutettu hoitohenkilöstö ry:n (KOHO) yhteisessä kannanotossa todetaan.

Mikäli paikallishallinnon järjestettäväksi annetaan uusia tehtäviä, tulee niihin ohjata 100 %:n valtion rahoitus, järjestöt katsovat. Kannanotossa vaaditaan, että sote- ja maakuntauudistuksesta aiheutuvat muutoskustannukset on korvattava täysimääräisesti kunnille ja maakunnille.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Järjestöjen mukaan kilpailukykysopimukseen perustuvat väliaikaiset valtionosuusleikkaukset on palautettava kunnille täysimääräisesti leikkausperusteiden päätyttyä.

– Julkisrahoitteisten palveluiden merkitys kansakunnan hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn edistäjinä pitää näkyä hallitusohjelmassa, KT ja pääsopijajärjestöt linjaavat.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*