Kuntien talouden tasapainottamisessa on kepin ja porkkanan lisäksi kolmaskin keino, tehtävien siirtäminen kunnilta, sanoo Timo Viherkenttä. (Kuva: Seppo Haavisto)

Valtiovarainministeriöön joulukuussa nimitetyn alivaltiosihteerin Timo Viherkentän tehtävä on pistää kuntien velanotto kuriin.

Alivaltiosihteerin virka on uusi. Ministeriön talouspolitiikan koordinaattorin tehtävä lakkautetaan, kun ylijohtaja Jukka Pekkarinen jää eläkkeelle.

Valtiovarainministeriössä julkista taloutta sekä erityisesti veropolitiikkaa koskevia ja vero-osaston toimialaan kuuluvia asioita valmistelee valtiosihteeri kansliapäällikkönä Martti Hetemäki. Viherkentän tehtävänä on johtaa valmistelua Hetemäen apuna.

Ministeriön virkamiesjohdossa alivaltiosihteeri seuraa erityisesti myös kuntatalousasioita.

Viherkentällä on edessään mittava haaste, sillä sen lisäksi, että uusi kuntalaki velvoittaa kunnat ja kuntayhtymät kattamaan alijäämät 4–5 vuodessa, tarkoituksena on taivuttaa paikallistalous EU:n kansantalouden tilinpidon mukaiseen velkakuriin.

– Kuntatalouden pitemmän aikavälin näkymät ovat niin kireät, että investointeihin on tarpeen suhtautua huomattavan varovasti, Viherkenttä sanoo Kuntalehden haastattelussa.

Viherkenttä arvioi, että vaihtuvakorkoisia lainoja on otettu kuntasektorille ”paljon”.

– Kuntien velka on noussut huimaa vauhtia. Kun itse lähdin viimeksi valtiovarainministeriöstä vuonna 2002, kuntien lainakanta oli noin 4 miljardia euroa. Ensi vuonna summa saattaa arvioiden mukaan nousta jopa yli 20 miljardin. Kuntakonsernien lainakanta on jo 30 miljardin luokassa. Nämä ovat todella suuria lukuja.

Lue lisää 12.2. ilmestyneestä Kuntalehdestä 2/2015, jonka teema on talous.

Lisää aiheesta:

Onko kunnilla liikaa velkaa?

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä