Helsingin kaupungin opetusviraston mukaan Alppilan koulusta erotettu erityisopettaja vaaransi oppilaan turvallisuuden käymällä tähän kiinni kahdesti. Työntämällä oppilaan kohti portaikkoa opettaja aiheutti vakavan vaaran oppilaan terveydelle ja hänen psyykkiselle turvallisuudelleen.

Opetusviraston julkistaman tausta-aineiston, koulussa tapahtunutta välikohtausta kuvaavan referaatin, mukaan opettajan menettely ei ollut puolustettavaa eikä asianmukaista.

– Opettajan mahdollisuus puuttua oppilaan henkilökohtaiseen koskemattomuuteen on tarkoitettu vain niitä poikkeuksellisia tilanteita varten, joissa muut toimenpiteet eivät ole auttaneet, ja muiden oppilaiden oikeus työrauhaan tai turvallisuuteen vaatii välittömiä toimenpiteitä, opetusvirasto toteaa.

– Tällaista tilannetta ei Alppilan yläasteen koulun ruokalassa saatujen selosteen pohjalta ollut.

Opettaja ei nähnyt jälkikäteen toiminnassaan moitittavaa. Rehtori piti opettajan toimintaa törkeänä ja päätti purkaa opettajan virkasuhteen.

Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen korostaa, että tapahtumien vaiheet on voitu todentaa hyvin. 

– Ruokalassa oli paljon ihmisiä, tässä ei ole todellakaan kyse sana vastaan sana -tilanteesta. Tätä varten on kuultu useita opettajia ja oppilaita, jotka ovat nähneet tilanteen, Viljanen sanoo Kuntalehdelle.

Viljasen mukaan muiden opettajien näkemykset tapahtumista ovat linjassa opetusviraston näkymyksen kanssa opettajan voimankäytön tarpeellisuudesta.

– Näin minulle on kerrottu ja olen myös itse lukenut, Viljanen sanoo.

Potkut saanut opettaja on lähettänyt oikeusvaatimuksen erottamisestaan. Helsingin opetuslautakunta käsittelee oikaisuvaatimuksen 7. toukokuuta.

Tapauksesta on meneillään myös poliisitutkinta. Valtakunnansyyttäjä tekee syyteharkinnan asiasta, kun poliisin tutkinta valmistuu.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä