Kuva: Sonja Eloranta

Aluevaalien voittajan kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo piti vaalituloksessa erityisen ilahduttavana sitä, että ääniosuus nousi 21:een ja ylikin, vaikka Helsingissä, puolueen ydinkannatusalueella, ei äänestetty.

-Kokoomuksen tulos on aika lailla odotettu ja vahva.

Sen sijaan vaalien alhainen äänestysaktiivisuus ei miellyttänyt.

-Valitettavan odotettu pettymys. Tätä me pelkäsimme. Olemme antaneet jo eduskuntakäsittelyssä voimakasta kritiikkiä tätä mallia kohtaan, koska ihmisten on vaikea nähdä ja meidän ymmärtää, mitä parannusta tämä tuo palveluihin, miten saadaan rahat riittämään, miten ihmiset jonoista hoitoon.

– Sen vielä näki, että ihmiset eivät ole ottaneet tätä omakseen, ei tähän oikein uskota. Siitä taas seuraa, että äänestysprosentti jää alas. Kun se on alle puolet, se on erittäin huono startti tälle mallille, koska sillä ei ole demokraattisesti enemmistön mandaattia. Tämä on vakavan miettimisen paikka.

Orpo kuitenkin muistutti, että kokoomus ei lähde kaatamaan valittua sote-mallia. Hän muistutti, että toimeenpanossa on valtava työ yhdessä kuntien kanssa.

-Toinen asia on, että kun lähdetään rakentamaan hyvinvointialueen palvelujärjstelmää, otetaan parhaat käytännöt. Ei hajoteta toimivaa. Kolmas on se, että seuraavien eduskuntien on varmasti tehtävä tähän lainsäädännöllisiä korjauksia ja parannuksia. Mutta se on seuraava vaihe ja se pitää huolella miettiä.’

Katso Petteri Orpon haastattelu: