Valiokunnan päätösesitys oli yksimielinen. Myös kunnanhallitus totesi omassa lausunnossaan aiemmin tällä viikolla, että kunnanjohtajan erottamiselle ei ole perusteita.
 
Valiokunnan mukaan selvityksissä on ilmennyt tarve kehittää kunnan toimintakulttuuria. Luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden rooleja on selkeytettävä ja luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä vahvistettava.
 
Valiokunnan mukaan kunnanhallituksen tavoin myös valtuuston pitää terävöittää otettaan luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden välisen yhteistyön parantamisessa.
 
Valtuutettu Pasi Huuhtanen (ps.) teki aloitteen Joensivun erottamisesta valtuustossa 11. marraskuuta 2013.
 
Valtuusto käsittelee asiaa kokouksessaan 31. maaliskuuta.
 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä