Kuva: Ville Miettinen
Väitöstutkimuksen mukaan kuntien ja alueiden on muutettava rakenteet sekä toimintatavat nykyisten asiakastarpeiden mukaisiksi.

Keskiviikkona Vaasan yliopistossa väitellyt insinööri Keijo Houhala kiinnittää alueiden ja kuntien huomiota arvonmuodostukseen.

– Jos raha olisi ratkaisu elinvoimaisuuteen, uudistuminen ja kehittäminen olisi turhaa. Alueellinen elinvoima lähtee arvoista ja asiakastyytyväisyydestä, hän sanoo.

– Tyytyväisyys on asiakkaiden, kuntalaisten ja elinkeinoelämän keskinäisten roolien ja toiminnan tulos. Yritysten toiminnan edellytykset vahvistavat halua sijoittua kehityskykyisille alueille, mutta tämä on vasta alku elinvoimaisuudelle, Houhala sanoo.

– Kehittyäkseen tai edes säilyäkseen elinvoimaisuus vaatii teknisiä rakenteita, verkostoja ja laadukasta vuorovaikutusta, joita johdetaan arvojen mukaisesti. Onkin harmillista, että elinvoimaisuuden kannalta arvo nähdään liian usein vain taloudellisena hyötynä tai tavaran ja palvelun hintana, Houhala katsoo.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Tieto käyttöön

-Esimerkiksi teknisten viranomaispalvelujen toiminnasta kertyy jatkuvasti arvoksi muutettavaa tietoa, mutta tietoa ei hyödynnetä järjestelmällisesti uusiksi toimintamalleiksi, tuotteiksi tai palveluiksi. Vasta, kun tuo tieto saadaan hyödyntämään arjen toimintaa, syntyy pohja innovaatioille, jatkuvalle kehittymiselle ja kilpailukyvylle, Houhala toteaa.

– Väitöstutkimukseni tulosten mukaan on muutettava rakenteet sekä toimintatavat nykyisten asiakastarpeiden mukaisiksi. Elinkeinoelämä ja kansalaiset tarvitsevat yhteisiä vuorovaikutuksen paikkoja toimeliaisuudelle sekä kaupankäynnille. Vain niillä kunnilla, seutu- ja maakunnilla on tulevaisuutta, joiden toiminta rakentuu elinvoiman kestävyyttä ja jatkuvuutta tukevalle pohjalle, kiteyttää Houhala.

Vanhat rakenteet eivät riitä

Suomalainen hyvinvointi on aikoinaan rakennettu kiinteiden rakenteiden, rakennusten ja asiakaskäyntien ympärille. Nyt tätä hyvinvointimallia haastetaan digitalisaatiolla ja sähköisillä palveluilla, joita varten ei tarvita yhtä suurta määrää kiinteitä rakenteita, ihmisten siirtelyä tai rakennuksia, Houhala toteaa.

Toiminnan muutos vaatiikin täydellistä uudistumista. Väitöstutkimuksen mukaan kuntien ja seutukuntien uudistuminen etenee, kun yksityisen ja julkisen sektorin kohtaamisista saadaan hyödyt talteen ja haitat poistettua.

Toiminnan muutos vaatii täydellistä uudistumista. Houhalan väitöstutkimuksen mukaan kuntien ja seutukuntien uudistuminen etenee, kun yksityisen ja julkisen sektorin kohtaamisista saadaan hyödyt talteen ja haitat poistettuja. – Tämä tarkoittaa molemminpuolista arvonmuodostuksen ymmärtämistä. Esimerkiksi teknisten viranomaispalvelujen toiminnasta kertyy jatkuvasti arvoksi muutettavaa tietoa, mutta tietoa ei hyödynnetä järjestelmällisesti uusiksi toimintamalleiksi, tuotteiksi tai palveluiksi. Vasta, kun tuo tieto saadaan hyödyntämään arjen toimintaa, syntyy pohja innovaatioille, jatkuvalle kehittymiselle ja kilpailukyvylle.

– Väitöstutkimukseni tulosten mukaan on muutettava rakenteet sekä toimintatavat nykyisten asiakastarpeiden mukaisiksi. Elinkeinoelämä ja kansalaiset tarvitsevat yhteisiä vuorovaikutuksen paikkoja toimeliaisuudelle sekä kaupankäynnille. Vain niillä kunnilla, seutu- ja maakunnilla on tulevaisuutta, joiden toiminta rakentuu elinvoiman kestävyyttä ja jatkuvuutta tukevalle pohjalle, kiteyttää Houhala.

Arvonmuodostuksen näkökulma

Keijo Houhala tarkasteli väitöstutkimuksessaan Arvonmuodostus yksityisen ja julkisen sektorin yhdyspinnoilla ja miten sitä tiedolla johdetaan yksityisen ja julkisen sektorin yhdyspinnan semantiikkaa ja ontologiaa arvonmuodostuksen näkökulmasta. Hän arvioi sen pohjalta arvonmuodostuksen tasapainoista talteenottoa.

Yhdyspinnan arvonmuodostuksen merkitystä tarkasteltiin ansaintalogiikan hyödyntämisen kannalta, jolloin voitiin tunnistaa ja mallintaa muutos- ja tietojohtamisen uusia toimintamalleja. Tutkimus toteutettiin Evolute-tutkimusmenetelmällä. Tutkimuslöydöksiä avattiin ja niiden ymmärrystä kasvatettiin asiantuntijahaastatteluilla.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*