Muutosjohtaja Sinikka Salon mukaan valinnanvapaus on tällä hetkellä eniten kysymyksiä herättävä asia STM:n sote-uudistuskiertueella. Taustalla Kainuun tuore muutosjohtaja Harri Mattila.

Julkinen valta, henkilöstön asema, palvelukeskukset ja palvelujen yhteensovittaminen ovat asioita, joista on kysymyksiä riittänyt sote-uudistukseen liittyvällä maakuntakierroksella. Muutosjohtaja Sinikka Salon mukaan eniten keskusteluissa maakuntien väen kanssa nousee esiin kuitenkin jatkuvasti tapetilla oleva valinnanvapaus.

-Valinnanvapaus herättää eniten kysymyksiä tällä hetkellä. Ja se on ihan luonnollinen asia, sillä valinnanvapaudella ei lopullista muotoa vielä ole. Linjaukset ovat kuitenkin olemassa. Ja varmasti vielä ennen lausuntokierroksen loppua saadaan seuraavan tason linjaukset, muutosjohtaja Sinikka Salo arvioi tiistaina Kajaanissa.

Kainuun kaltaisessa maakunnassa puhe valinnanvapaudesta herättää ihmettelyä. Mitä tehdä valinnanvapaudella, kun ei ole mistä valita?

-Kyllä sitä valinnanvapautta on aika paljon, mutta me ei aina sitä hoksata. Meillä on aika laajasti järjestöjen tuottamia palveluja. Ne ovat jo tänä päivänä aika iso osa vanhustenhuollosta ja vammaispalveluista. Valinnanvapaudesta puhuttaessa ajatus kääntyy aina vain ensin lääkärille pääsyyn, Salo huomauttaa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Valmistelut vaiheessa

Kainuu oli 14. maakunta, jossa STM:n masinoima kiertue pysähtyi. Salon mukaan sote-uudistuksen valmistelutilanne on hyvin erilainen eri puolilla Suomea.

-On alueita ja maakuntia, jotka ovat jo aika pitkällä valmistelussa. Sitten on tietenkin maakuntia, jotka ovat ihan alkumetreillä. On ymmärrettävää, että Uudenmaan maakunta ei ole päässyt liikkeelle, kun pääkaupunkiseudun ratkaisu on tekemättä. Kaikki tässä vapaaehtoisessa vaiheessa tehty valmistelu tuo laatua seuraavaan vaiheeseen, muutosjohtaja arvioi.

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*