Virtain kaupunginvaltuusto päätti maanantaina 16. helmikuuta perustaa osakeyhtiön, jonka tehtäväksi annetaan Virtain kaupungin vastuulla olevien sote-palveluiden tuotanto yhteistoiminta-alueella.  Virrat tuottaa sosiaali- ja terveyspalvelut myös Ruovedelle.

Päätös syntyi äänin 16–11. Voittaneen esityksen takana olivat keskustan ja SDP:n ryhmien enemmistöt ja yksi vasemmistoliiton valtuutettu. Hävinnyttä esitystä kannattivat kokoomuksen ja perussuomalaisten valtuutetut sekä yksi keskustan ja yksi SDP:n valtuutettu.

– Katsoimme, että näin saamme pidettyä asiat paremmin omissa käsissämme, Virtain valtuuston puheenjohtaja Keijo Kaleva, sd., perustelee ratkaisua.

Toisena vaihtoehtona Virroilla oli liittyminen Parkano-vetoiseen yhteistoiminta-alueeseen ja palvelujen ulkoistaminen Pihlajalinnalle.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä