Kolumnit 30.1.2017

Liikenneverkon rahoitusta voidaan pitkäjänteistää

Liikenne- ja viestintäministeriön liikenneverkkoyhtiöselvitys (LIVE) herätti laajan ja tervetulleen keskustelun siitä, millä keinoin valtion tienpidon rahoituspohjaa voitaisiin vahvistaa ja pitkäjänteistää.

LIVE-selvityksessä tarkasteltiin valtion verkkoa. Liikenneverkon eri osilla on oma perustehtävänsä: kuntien katuverkko (ml. ratikka ja metro) palvelee paikallista liikennettä, valtion maantiet pitkämatkaista liikkumista ja kuljettamista, yksityistiet yksittäisiä kiinteistöjä ja myös elinkeinoelämää. Rahoitusvastuut jakautuvat tämän työnjaon mukaisesti, jonka lisäksi kunnat ja valtio yhteisrahoittavat hankkeita.

Liikenneverkossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Verkon käyttöä tulee ohjata yhteiskunnan kannalta tavoitteellisesti, ei paloittain osaoptimoiden. Kouriintuntuvana esimerkkinä tästä on LIVE-selvityksen arvio, jonka mukaan suoritepohjainen hinnoittelu maanteillä olisi siirtänyt jopa 10 prosenttiyksikköä liikenteestä kuntien katuverkolle, eli paljon. Maantiellä liikkuminen olisi mukavasti sujuvoitunut, mutta paikallinen katu olisi saanut sellaisen lisäliikenteen, jonka reititykseen katua ei ole alunperinkään tarkoitettu. Lisänä olisivat tulleet päästöt ja haitalliset vaikutukset turvallisuuteen, asumisviihtyvyyteen ja maankäytön suunnitteluun.

Uusia hinnoitteluinstrumentteja onkin jatkossa tarkasteltava koko liikenneverkon ja sen eri osien näkökulmasta ja hakien kokonaisuuden kannalta hyväksyttäviä ja tavoitteita edistäviä ratkaisuja.

Liikenneverkon ylläpidon ja kehittämisen näkymää on iso tarve pitkäjänteistää. Tarvitaan pitkän aikavälin visio, mutta myös keskipitkän aikavälin näkymä rahoituksen painotuksista. Eduskunta voisi päättää yli hallituskausien kestävästä, esimerkiksi 12 vuoden infraohjelmasta. Jokainen hallitus voisi ohjelmaa tarkentaa, mutta iso kuva säilyisi ja painotukset olivat ennakoitavia toisin kuin tällä hetkellä. Hankkeiden priorisoinnissa tulisi hyödyntää vaikutustarkasteluja, jotka kuvaavat hyötyjä ja kustannuksia laaja-alaisesti.

Infraohjelmaa voitaisiin hallinnoida oman kehysmenettelyn kautta. Tällöin sen rahoitus irrotettaisiin valtion talousarviovalmistelussa omaksi kehyksekseen, samaan tapaan kuin nyt valtion budjettitalouden menoja ohjataan kehyksellä ja siitä erotetaan osa valtion suhdanteista riippuvia menoja (korkomenot, työttömyysmenot). Valtio voisi täydentää rahoitusta lainanotolla edullisemmin kuin yhtiö. Kun liikenneverkon kehittämisen suunta olisi päätetty, Suomi voisi Ruotsin lailla hakea tehokkaasti myös EU-rahoitusta.

Infraohjelma edellyttää sen kirkastamista, millaista liikennejärjestelmää tavoitellaan. Miten ympäristö- ja turvallisuustavoitteisiin vastataan, miten kaupungistumista ja työssäkäyntialueiden yhteyksiä tuetaan, miten elinkeinoelämän tarpeista huolehditaan, millaista saavutettavuutta maan eri osien ja koko Suomen osalta tavoitellaan. Digitalisaatio, kestävät kulkutavat, uudet liikkumispalvelut, automatisaatio ja autokannan uudistaminen ovat keskeisiä keinoja.

Suomen kasvukeskuksissa liikenneverkon kehittämisen tulee tukea saavutettavuutta, maankäyttöä ja asuntotuotantoa. Isoilla kaupunkiseuduilla tarvitaan luottamuksen rakentamista sen suhteen, että valtion ja kuntien välinen sopiminen maankäytön, asumisen ja liikenteen hankkeista ja niiden yhteisrahoituksesta on jatkuva prosessi.

Helsingin seudulla on tutkittu tiekäyttömaksuja jo useamman kerran. Tienkäyttömaksut olisivat tehokas keino ohjata kulkutapavalintoja ja saada lisärahoitusta seudullisesti järkeviin liikennehankkeisiin. Tämän keinon kokeilu tai käyttöönotto edellyttää kuntien yksimielisyyttä ja varmuutta siitä, että maksutuotot kanavoidaan seudun liikennehankkeisiin. Tienkäyttömaksua kannattaisi kokeilla muuallakin esimerkiksi yksittäisen ison hankkeen lisärahoitukseen. Tällöin tulisi muodostaa yhteenliittymä, jossa kaikki hyötyvät. Yksityinen sektori voisi myös osallistua rahoitukseen.

Hinnoittelun painopisteen siirtäminen yhä enemmän auton omistamisesta autonkäyttöön on kannatettava periaate. Autokannan uudistumisen vauhdittaminen tulee tehdä ympäristönäkökulmaa painottaen, jottei samalla tulla kannustaneeksi useamman auton hankintaan ja autoilun lisäämiseen.

Liikenneverkon rahoitusta voidaan pitkäjänteistää niin haluttaessa ja päätettäessä. Samalla voidaan tehostaa nykyisen verkon käyttöä ja myös korjausvelan hoitoa ja kehittämishankkeiden toteutusta. Ydinasiana on poliittinen tahto ja liikenneverkosta vastaavien yhteistyö ja yksituumaisuus. Tuloksena saadaan koko yhteiskuntaa ja aidosti asiakkaita hyödyttäviä palveluja.

Kirjoittajat:

Johanna Vilkuna, liikenneasiantuntija, Kuntaliitto

Minna Punakallio, pääekonomisti, Kuntaliitto

Jaa artikkeli

Kirjoita oma kommenttisi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.