European Association for the Education of Adults (EAEA) on julkaissut Aikuiskoulutuksella tulevaisuuteen -manifestin ”oppivan Euroopan luomiseksi”. Manifesti käsittelee monia tämän hetken haasteita, joita Eurooppa kohtaa, ja joiden ratkaisemiseen aikuiskoulutuksella voidaan vaikuttaa monin tavoin.

Meillä Suomessa kansalaisopistot tarjoavat omaehtoista koulutusta pääosin työikäisille ja työiän ylittäneille ihmisille. Suomessa koulutus ja osaamisen kehittäminen, ammattitaidon ylläpitäminen ja koulutus ennen työelämää ja työelämän aikanakin on nähty ja nähdään edelleen tärkeänä. Viime vuosina valtio on kuitenkin leikannut koulutuksen rahoitusta.

Nuorten koulutustarpeet on laajasti tunnustettu.  Myös aikuisiällä kouluttautumisen hyödyt tulee nostaa entistä näkyvämmin esille.

Yhteisöllisyyden puolesta

Manifestissa todetaan, että aikuiskoulutuksella voidaan kehittää aktiivista kansalaisuutta ja demokratiaa. Osallistuminen tietoja ja taitoja kehittäviin opintoihin lisää yhteisöllisyyttä, suvaitsevaisuutta ja vuorovaikutusta erilaisten ihmisten ja kulttuurien välillä. Se vahvistaa myös yhteistyötaitoja sekä luottamusta yhteiskuntaan ja omiin toimintamahdollisuuksiin.

Ihminen oppii ja kehittyy läpi elämän, joten koulun penkiltä päästyämme emme ole valmiita. Aikuiskoulutuksella tuetaan myös arkielämässä tarvittavia taitoja.

Syrjäytymistä vastaan

Koulutustaso vaikuttaa merkittävästi elämäämme, se luo mahdollisuuksia. Aikuiskoulutuksella voidaan kompensoida aiempaa alhaisempaa koulutustasoa ja parantaa yksilön sosiaalista asemaa. Tällä vaikutetaan samalla yhteiskunnalliseen tasa-arvoon, oikeudenmukaisuuteen ja talouteen sekä ehkäistään syrjäytymistä.

Työllisyys ja digitalisaatio on mainittu manifestissa tärkeiksi osa-alueiksi, ovathan ne keskeisiä tekijöitä sekä yksilö- että yhteiskuntatasolla. Lisäksi niihin kohdistuu parhaillaan suuria muutoksia. Aikuiskoulutuksella on tässä uudistustyössä merkittävä rooli.

Yhteiskunta ja työelämä sekä niiden asettamat vaatimukset muuttuvat jatkuvasti eikä kerran opittu riitä, vaan on päivitettävä osaamistaan. Digitaalisia taitoja tulemme yhä enemmän tarvitsemaan myös työelämän jälkeen.

Maahanmuutto ja väestön ikääntyminen ovat ajankohtaisia teemoja myös Suomessa. Tarve kotouttamista edistävään koulutukseen on kasvanut useilla paikkakunnilla. Vapaan sivistystyön oppilaitoksilla on vahva rooli myös näiden ryhmien kouluttamisessa.

Mielekästä osallistumista myös työelämän jälkeen

Osallistuminen, uuden oppiminen sekä vapaaehtoistyö antavat mielekästä toimintaa myös seniori-ikäisille. Samalla voidaan parantaa ikääntyvän väestön aktiivisuutta, terveyttä ja kotona pärjäämistä sekä ehkäistä heidän syrjäytymistään. Tämä on erittäin tärkeä tehtävä kansalaisopistokentällä, sillä usein koulutus ja ikääntyvä väestö eivät muutoin kohtaa.

Manifestissa esillä oleva kestävä kehitys on jo saanut viime vuosina jalansijaa kansalaisopistoiden kehittämistyössä. Yhteiskunnan muutos kestävämpään kehitykseen on ylikansallinen haaste, jossa aikuiskoulutuksella on oma tärkeä roolinsa, sillä asia koskee meitä kaikkia, on läsnä läpi elämän ja vaatii vuoropuhelua.

Kansalaisopistojen monipuolisen toiminnan tulee olla kaikkia lähellä ja saavutettavissa. Se luo osaamista ja hyvinvointia niin ihmisille kuin koko yhteiskunnalle. Ilmoittautumiset uusille kursseille ovatkin taas ajankohtaisia…

vaisanen-haapanen_paivi

Päivi Väisänen-Haapanen, erityisasiantuntija, Kuntaliitto

Kirjoitus on alun perin julkaistu Kuntaliiton blogissa

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*