Lakiasiat 27.2.2017 - 08:25

KHO: Savonlinna valitti suotta opettajien palkkauksesta

Savonlinnan kaupunginhallituksen oli turha valittaa kaupungin sivistyslautakunnan tekemistä määräaikaisten opettajien virkasuhteiden pidentämisistä. Hallinto-oikeus jätti aikanaan asiasta tehdyn kunnallisvalituksen tutkimatta sillä perusteella, ettei kaupunginhallituksella ollut kuntalain eikä hallintolainkäyttölain perusteella valitusoikeutta asiassa. Samaan lopputulokseen päätyi myös korkein hallinto-oikeus tuoreessa päätöksessään.

Perin erikoisen valitusruljanssin taustalla on Savonlinnan talousvaikeudet, joiden takia kaupunginvaltuusto päätti kesäkuussa 2015 palkata määräaikaiset opettajat jatkossa vain koulujen toiminnan ajaksi. Koulujen rehtorit tekivät työtä keskittyä, mutta tilanne muuttui, kun sivistyslautakunta hyväksyi toukokuussa 2016 opettajien työsopimuksista tehdyt oikaisuvaatimukset. Lautakunta muutti useita kymmenen kuukauden mittaisia työsopimuksia koko kalenterivuoden mittaisiksi.

Asian viimein havaittuaan kaupunginhallitus päätti valittaa siitä Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Määräaikaisten opettajien pidemmillä työsopimuksilla arvioitiin kaupungille syntyneen lähes 200 000 euron ylimääräiset kulut. Valitus ei kuitenkaan tuottanut tulosta, sillä oikeusasteet eivät löytäneet laista perusteita tehdylle valitukselle.

KHO päätös asiasta