Päätöksenteko 14.3.2017 - 09:50

Ministerit eivät ehdi valtuustoon – useammin poissa kuin läsnä

Valtiovarainministeri Petteri Orpo ehti vain viiteen Turun valtuuston 13 kokouksesta viime vuonna. (Kuva: Laura Kotila /VNK)

Valtiovarainministeri Petteri Orpo ehti vain viiteen Turun valtuuston 13 kokouksesta viime vuonna. (Kuva: Laura Kotila /VNK)

Kahdeksan ministeriä kymmenestä, jotka toimivat myös kunnanvaltuutettuna, olivat viime vuonna läsnä alle puolessa valtuuston kokouksista, käy ilmi Kommuntorgetin selvityksestä.

Vain Seinäjoen kaupunginvaltuustossa istuva sisäministeri Paula Risikko, kok., ja Toholammin kunnanvaltuutettu, joulukuussa elinkeinoministerinä aloittanut Mika Lintilä, kesk., osallistuivat yli puoleen valtuuston kokouksista viime vuonna.

Pienin osallistumisprosentti (27) oli sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilalla, ps., joka ehti Muhoksen valtuuston kokoukseen vain kolme kertaa 11:stä. Pääministeri Juha Sipilä, kesk. istui kolmessa Kempeleen valtuuston kokouksessa kahdeksasta.

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström, ps., on Kouvolan valtuuston 2. varapuheenjohtaja ja opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen, kok., 1. varapuheenjohtaja Forssan kaupunginvaltuustossa. Lindström istui puolet (4/8) valtuuston kokouksista ja Grahn-Laasonen hieman harvemmin (3/7).

Valtiovarainministeri Petteri Orpo, kok., oli läsnä Turun kaupunginvaltuuston 13 kokouksesta viime vuonna vain viidessä.

Puolueiden puheenjohtajista, jotka toimivat myös valtuutettuina, Timo Soini, ps., oli läsnä puolessa valtuuston kokouksista (7/14) mutta harvoin istui kokousta alusta loppuun.

Nykyisistä ministereistä liikenne- ja viesintäministeri Anne Berner, puolustusministeri Jussi Niinistö, ps., kesk., kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen, kesk., ja ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen, kok., eivät ole valtuutettuja.

Niinistö (Helsinki) ja Mykkänen (Espoo) ovat ehdolla tulevissa vaaleissa.

Ministerien ja puoluejohtajien läsnäolot valtuuston kokouksissa 2016:

Lue Kommuntorgetin juttu