Tekniikka 29.3.2017 - 09:17
(1)
Facebook (14)

”Nettiäänestys on selkeä riski”, varoittaa vaalijohtaja Arto Jääskeläinen

Nettiäänestysjärjestelmän sotkeminen palvelunestohyökkäyksellä olisi melko helppo toteuttaa, sanoo vaalijohtaja Arto Jääskeläinen. (Kuva: Liisa Takala)

Nettiäänestysjärjestelmän sotkeminen palvelunestohyökkäyksellä olisi melko helppo toteuttaa, sanoo vaalijohtaja Arto Jääskeläinen. (Kuva: Liisa Takala)

Sipilän hallitus on linjannut, että nettiäänestys otetaan tavoitteeksi vaaleissa ja kansanäänestyksissä. Vaalien ylin virkamies, vaalijohtaja Arto Jääskeläinen suhtautuu sähköiseen äänestämiseen hyvin epäillen.

– Varovaisuus on valttia, sillä nettiäänestys on selkeä riski, hän sanoo Kuntalehden haastattelussa.

Vaaratekijöitä on hänen mukaansa useita. Esimerkiksi sähköiseen uurnaan voidaan murtautua. Harmia aiheuttavat myös palvelunestohyökkäykset.

Esimerkiksi Ranska lopetti nettiäänestyksen ainakin tämän kevään presidentinvaaleissa. Ulkoranskalaisilla on ollut mahdollisuus äänestää netissä kaikissa valtakunnallisissa vaaleissa. Hollanti järjesti äskeiset vaalinsa kokonaan manuaalisesti ja laski äänetkin käsin.

– Halutaan varmistaa, ettei tehtäisi kyberhyökkäyksiä, jotka saattaisivat vaarantaa vaalien toimittamisen, Jääskeläinen selittää päätöksiä.

Viro on ainoa valtio maailmassa, jossa netissä voi äänestää kaikissa vaaleissa.

Jääskeläinen muistuttaa, että nettiäänestys ei ole nostanut Virossa äänestysprosenttia. Viron kokemukset eivät hänen mukaansa vahvista sitäkään, että nuorten aktiivisuus kasvaisi nettiäänestyksen myötä.

Jääskeläinen on varapuheenjohtajana oikeusministeriön asettamassa työryhmässä, joka tekee esiselvityksen nettiäänestyksen toteuttamisesta. Työryhmän määräaika on marraskuun loppu. Hallituksen pitäisi sen jälkeen päättää mitä tehdään.

– Joko mennään eteenpäin tai asia pannaan jäähylle, Jääskeläinen sanoo.

Lue koko haastattelu torstaina 30.3. ilmestyvästä Kuntalehdestä 4/2017.

 

Lähetä toimitukselle juttuvinkki.

  1. On erittäin hyvä, että näin asiantuntevalta taholta varoitetaan nettiäänestyksen riskeistä. Ulkomaiset kokemukset ja epäilyt ovat niin voimakkaasti huomioon otettava asia, että nettiäänestyksen edistämiselle tulisi saada selvä stoppi.

    Toinen kysymys on vaalisalaisuus. Jo nyt on tiedossa, että netinkäyttäjien netinkäyttöä seurataan. Viimeistään tähän asiaan pitää pysäyttää ajatukset nettiäänestyksestä.

Kirjoita oma kommenttisi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.