Sote 16.3.2017 - 16:11
(1)
Facebook (128)

Soten kriisi turhauttaa lausunnon pohtijoita – ”Kohtuutonta vatkaamista”

Maakuntauudistus ja sote-uudistus ilman valinnanvapautta olisivat jo olleet mainiosti toteutettavissa, Juuan kunnanjohtaja Markus Hirvonen sanoo. (Kuva: Ville Miettinen)

Maakuntauudistus ja sote-uudistus ilman valinnanvapautta olisivat jo olleet mainiosti toteutettavissa, Juuan kunnanjohtaja Markus Hirvonen sanoo. (Kuva: Ville Miettinen)

Uuden tiedon tihkuminen soten valinnanvapauden lakiesitysluonnoksen ympärillä kesken lausuntokierroksen koetaan niin hämmentäväksi, että jopa lausunnon antamatta jättäminen on mahdollista.

Ainakin Juupajoen kunnanjohtaja Pirkko Lindström sanoo pohtineensa tällaistakin vaihtoehtoa.

– Kun julkisuutta seuraa ja tietoa tulee koko ajan lisää valmistelutilanteesta, pohdin onko esityksenä kunnanhallituksessa, että ei jätetä lausuntoa, vai yritetäänkö lausuntoa työstää, Lindström sanoo.

– Sekin on mahdollista että ei lausuta jos ei ole tietoa tarpeeksi.

Myös Lapin sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela pitäisi periaatteessa ymmärrettävänä, jos tilanteen epäselvyys aiheuttaisi kansallisen ”lausuntoboikotin”.

Kuntalehti uutisoi tiistaina, että valinnanvapauden aikatauluja ja palvelutarjontaa maakunnissa pohditaan jo uusiksi, kesken lausuntokierroksen. Yle uutisoi tänään lakitekstiin kiireessä jääneistä ristiriitaisuuksista vaikutuarviointeihin liittyen.

– Asia on kuitenkin sen verran merkittävä, että siitä mitä nyt yleensä pystyy lausumaan niin kyllä tässä lausuttava on. Mutta varmaan niin että lausunto sisältää kritiikkiä tätä menettelyä kohtaan, Jokela sanoo.

Jokela pitää tilannetta lausunnon antajien kannalta outona.

– Aika erikoista on antaa lausuntoa tilanteessa jossa kutakuinkin julkisesti kerrotaan että lausunnolla olevan lakiehdotuksen sisältöä on jo muutettu lausuntokierroksen aikana.

”Kuntien kannalta kiusallista”

Valinnanvapausesityksen lausuntoaika päättyy maaliskuun 28. päivä. Juuassa lausunnon sorvaaminen on tilanteen elämisen vuoksi jätetty suosiolla viime tinkaan.

– Tarviiko tuosta näillä näkymin mitään lausuakaan, kunnanjohtaja Markus Hirvonen tuumii.

Kuntien kannalta on erittäin kiusallista, että lausutaan asiasta joka on taas muutoksessa, hän muistuttaa. Kiusallista on esimerkiksi mahdollinen turha työ.

– Käytämme työaikaa sen analysoimiseen, mitä tämä vaikuttaa meidän paikallisille ihmisille; siitähän tässä on kyse mitä se vaikuttaa juukalaisille ihmisille. Ja nyt emme tiedäkään, onko se tämä malli ja aikataulu, joka on tulossa. Millä ihmeellä me voimme arviointia tehdä.

– Jonkun pitäisi herätä lainvalmisteluun. Meillä menee oikeasti työaikaa hukkaan, kun pohditaan asioita jotka eivät sitten olekaan niitä asioita joita on tulossa.

Viime aikoina on voimistunut ihmettely siitä, että kunnissa tehdään sote- ja maakuntauudistuksen esimvalmistelua, joka vie leijonanosan työajasta, joka pitäisi käyttää muun muassa tulevaisuuden kunnan toiminnan suunnitteluun.

– Olen sitä mieltä, että teemme valtion hommia saamatta siitä korvauksia. Ja nyt näyttää vielä, että tämä on sellaisessa solmutilanteessa että se ei edes ole toteutumassa. On tämä kuntien kannalta kohtuutonta vatkaamista, Hirvonen lataa.

 

Toteutuuko itse sote-uudistus?

Tilanteen elämisestä huolimatta Hirvonen toivoo, että jotain etenemistä tapahtuisi.

Samaa mieltä on Pirkko Lindström. Hän muistuttaa, että syksyllä sote-lakiluonnoksesta annetut lausunnot saivat myös muutosta aikaan.

Syksyyn verrattuna kiire on nyt paljon kovempi, ja se tuntuu monella tavalla. Esimerkiksi seutukunnallinen kuntien yhteistyö, jota syksyllä harjoitettiin lausuntojen työstämisessä, ei nyt onnistu.

– Ei ole ehditty järjestää sellaista, Lindström sanoo.

Hän koki yhteisen lausuntojen pohtimisen antoisaksi.

– Koska toimintaympäristö on samantyylinen, ja aina kun usea ihminen keskustelee ja pohtii saman pöydän ääressä, tulee näkökulmia joita ei yksikseen huomaakaan.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtaja Rauno Ihalainen muistutti helmikuussa, että valinnanvapaus on sen verran arvokas asia, että sen ei pitäisi muodostua ideologisen väännön kohteeksi.

Jari Jokela näkee, että juuri poliittisista syistä valinnanvapauden valmistelua ajetaan eteenpäin suunnitellusti. Hän näkee sote-uudistuksen alkuperäisine tavoitteineen jääneen taka-alalle.

– Tässä mielessä on aito huoli, että tulee maakuntauudistus ja tulee valinnanvapaus, mutta sote-uudistus jää tulematta, Jokela sanoo.

AIEMMIN AIHEESTA:

Analyysi: Sote-paketti suurimmassa kriisissä syntymänsä jälkeen

Pöysti: Valinnanvapauden aikatauluja ja palvelujan varmistamista rukataan uusiksi