työ ja koulutus

- Suomeen on syntynyt, luotu ja rakennettu oikein toimiva koulujärjestelmä, sanoo osaamiseen ja kasvuun EK:ssa erikoistunut Riikka Heikinheimo. Hän on innostunut uudenlaisista oppimisympäristöistä, kuten TAT:n Yrityskylistä.
<br>
- Suomalainen koulujärjestelmä on tosi hyvätasoinen, se on maailman huippua, sanoo OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen. Vaikka järjestelmä toimii, hän löytää kouluissa paljon huolenaiheita. Säästöt painavat.
- Suomeen on syntynyt, luotu ja rakennettu oikein toimiva koulujärjestelmä, sanoo osaamiseen ja kasvuun EK:ssa erikoistunut Riikka Heikinheimo. Hän on innostunut uudenlaisista oppimisympäristöistä, kuten TAT:n Yrityskylistä.
- Suomalainen koulujärjestelmä on tosi hyvätasoinen, se on maailman huippua, sanoo OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen. Vaikka järjestelmä toimii, hän löytää kouluissa paljon huolenaiheita. Säästöt painavat.

Piinaa Pisasta

Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen on huolissaan heikosti koulussa pärjäävien määrän hurjasta kasvusta. Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n johtaja Riikka Heikinheimo painottaa, että jo perusopetuksessa pitäisi olla kyky tarttua niihin, jotka ovat syrjäytymisvaarassa. Suomalaista koulujärjestelmää kumpikin kehuu.

Martta Nieminen kuvat: Seppo Haavisto

Suomalaiset koululaiset saivat Suomen Pisa-historian heikoimman tuloksen OECD:n arvioinnissa. Mistä tämä johtuu?

Riikka Heikinheimo (RH):

Huonot tulokset eivät tulleet yllätyksenä. On ollut tiedossa, että on tiettyjä kipukohtia, jotka rupeavat näkymään mittauksissa. Jos Suomea verrataan OECD-maihin, meillä on paljon vahvuuksia ja hyviä asioita. Aasian maiden voimakas mukaantulo kärjistää tulosta. Niissä kulttuureissa on tavattoman vahva mittaamisen perinne.

Olli Luukkainen (OL):

Taso on edelleen korkea emmekä missään tapauksessa saa lähteä tavoittelemaan sellaista stressaavaa koulumaailmaa, jollainen Aasiassa on. Pisa ei mittaa Aasian maissa valtion koulujärjestelmää, koska siellä ostetaan kaksi–neljä tuntia yksityisopetusta koulupäivän päälle.

Suomessa on huolestuttavaa, että heikosti pärjäävien osuus on kymmenessä vuodessa kolminkertaistunut. He ovat melkein kaikki poikia. Arviolta 6 000 nuorta ei selviä toisen asteen opinnoista. Onhan tämä hurja muutos.

Liian vähälle huomiolle jää myös hyvin menestyvien joukko, joka on pienentynyt kolmanneksella kymmenessä vuodessa. Heidänkin pitää päästä kehittymään osaamisessaan.

Pisa-tulokset kertovat eriarvoisuuden kasvusta ja alueellisten erojen jyrkkenemisestä. Mitä pitäisi tehdä?

RH:

Jo perusopetuksessa pitäisi olla kyky tarttua niihin, jotka ovat syrjäytymisvaarassa. Ammatillisen koulutuksen reformi on erittäin hyvä kehityshanke muun muassa siksi, että opiskelijat voidaan ottaa nykyistä yksilöllisemmin huomioon.

OL:

Meidän kenttä kertoo, että peruskoululuokissa suuri enemmistö jää oman onnensa nojaan, koska opettajan aika menee erityistä tukea tarvitsevien ohjaamiseen. Suomessa pyritään siihen, että erityistä tukea tarvitsevat oppilaat ovat lähikoulussa ja normaalissa ryhmässä. Heistä pitää tietysti pitää huolta, mutta opettajien energia kuluu heihin.

Laki velvoittaa, että opettajan pitää tehdä pedagoginen suunnitelma, jossa hän arvioi oppilaan erityisen tuen tarpeen. Opettajilta tulee kuitenkin viestiä, että kun suunnitelma menee kunnanvirastoon, sieltä se tulee usein takaisin huomautuksella, että ei meillä ole varaa tuohon, sitä pitää muuttaa. Se on laitonta, mutta näin tapahtuu. Kuntien ja perheiden eriytyminen huolettavat.

Uuden opetussuunnitelman mukaan koulun pitäisi tulla lähemmäksi yhteiskuntaa. Mitä se tarkoittaa?

RH:

Hirveän hyvä esimerkki uudenlaisesta oppimisympäristöstä on Taloudellisen tiedotustoimiston (TAT) Yrityskylä, joka on oikeastaan yhteiskuntakylä. Ne ovat pienimuotoisia yhteiskuntia, joihin kuudesluokkalaiset tulevat päiväksi oppimaan, kuinka yhteiskunta toimii. Riippuen siitä missä päin Suomea kylä on, siellä on alueen yrityksiä mukana. Siellä voidaan opetella kieliä, matematiikkaa ja kaikkia muitakin taitoja.

Ylemmillä koulutusasteilla on tärkeää, että nuori näkisi millaista on työ, jota hän tulevaisuudessa tulee tekemään ja ymmärtäisi taidot, joita työelämässä tarvitaan. Se voisi olla motivaatiotekijä opiskeluun.

OL:

Kannatan ehdottomasti yrittäjyyskasvatusta. Ei yrittäjyys saa olla kirosana. Tähän liittyy se, että suomalaisessa koulussa ja yhteiskunnassa laajemminkin pitäisi opettaa kansalaiset lapsesta alkaen tekemään töitä – näkemään vaivaa, ponnistelemaan.

Koulukeskustelussa häiritsee se, että sanotaan, ettei koulussa viihdytä. Koulu ei ole viihdyttämistä varten.

Onko työpaikoilla mahdollisuuksia opettaa ammatillisessa koulutuksessa olevia?

OL:

Edellinen hallitus teki koulutusleikkaukset. Uusi hallitus käytti tilaisuuden hyväkseen ja otti leikkaukset käyttöönsä, mutta teki vielä lisää.

En kohdista kritiikkiä suoraan EK:hon, vaan yleiseen poliittiseen puheeseen, että mennään työpaikoille oppimaan. Höpöhöpö. Myös yrittäjät sanovat, että he eivät ota yrityksiinsä nuoria, vaikka valtion virallinen linja on, että työpaikoilla oppimista lisätään. Yrittäjillä ei ole aikaa eikä heillä ole osaamista. Jos he ottavat, he ottavat vain helmet. Nyt kun rahat lähtevät, henkilökohtaiseen ohjaukseen ei ole riittävästi resursseja.

Kun lähiopetuksen määrä vähenee erityisesti ammatillisessa koulutuksessa ja kun uskotellaan, että työpaikoilla opitaan taidot, sieltä tulee sutta ja sekundaa. Yrittäjät tulevat kohta silmille, että mikä tämä tilanne on. Toivoisin, että EK ja työnantajapuoli laajemminkin puhuisivat tästä. Sähköalan työnantajapuoli on jo nostanut asian esille. Tulee porukkaa, jota ei uskalla panna töihin.

Ihmettelen, miksi EK ei nosta esille ammatillisen koulutuksen laatuvaadetta.

RH:

Mehän nostamme laadun esille – eikä EK ole ajanut koulutusleikkauksia. Meidän mielestämme leikkauksista lähtee väärä signaali.

Emme ole missään nimessä kannattaneet sitä, että leikkaukset rytmitettiin tavalla, jolla ne tehtiin.

Mutta kyllä koulutusta pitää kehittää, jotta se pysyy hyvänä tulevaisuudessa. Ennakoivasta kehittämisestä ammatillisen koulutuksen reformi on hyvä esimerkki.

Se mikä työpaikoilla oppimisessa on hyvää, on mahdollisuus motivoida oppijaa, koska hän näkee konkreettisesti mitä työ on.

Mekin kuulemme, että osa yrityksistä kertoo, että ei heillä ole aikaa ruveta ohjaamaan. Tästä keskustellaan nyt reformin yhteydessä. Kuka tuo ohjausavun työpaikoille? Tuleeko se kouluista vai työnantajien toimesta? Jos se tulee työnantajilta, miten siihen saadaan resursseja?

Yrityksistä sanotaan usein, että opettajilla ei ole täysin ajantasaista kuvaa siitä, mikä on se työ, mitä työpaikoilla tapahtuu ja mihin he nuoria opettavat. Tätä kuulee usein, että pitäisi olla pikkuisen parempi ymmärrys mitä on tämän päivän työ. Jos oppimista järjestettäisiin enemmän työpaikoilla, olisi opettaminen osuvampaa.

OL:

Olen ihan samaa mieltä Riikan kanssa tuosta. Sen takia me vuosi sitten esitimme, että mallia pitää rakentaa siihen suuntaan, että opettajat ovat opiskelijoiden mukana työpaikoilla ohjaamassa. Samalla kun siellä tehdään työtä, he kertoisivat teoriaa eli tässä tehdään sen takia näin. Opettajan omat työelämätaidot päivittyisivät samalla.

Osaamista vai osaamattomuutta?

RH:

Tällä hetkellä koulutuksen järjestäjä saa rahaa koulutukseen käytetystä ajasta. Tulevaisuudessa koulutuksen järjestäjän ansaintamalli muuttuu. Ne saavat rahaa siitä, että ne tuottavat osaamista, jota työmarkkinat tarvitsevat.

OL:

Ammatilliseen koulutukseen on tulossa perusrahoitus ja sen päälle rahaa muun muassa siitä, kuinka moni valmistuu ja työllistyy. Kun valmistuvien osuus rahoituksessa kasvaa, oppilaitoksista päästetään läpi kaikki, osasivat he tai eivät. On uhka, että sieltä tulee osaamatonta väkeä ulos.

Meidän mielestämme osaamisessa toisen arvioijan pitää olla elinkeinoelämän edustaja ja toisen opettaja. Opettajan pitäisi arvioida teoreettinen puoli, ja vastaanottava puoli arvioi osaamisen. Tällainen malli ei ole kuitenkaan ollut esillä valmistelussa.

Näkemykset valmistelussa perustuvat kirjoituspöytäajatteluun eivätkä niinkään elämisen tuntemiseen yrityksissä tai oppilaitoksissa.

Onko olemassa auringonlaskun aloja?

RH:

On vaarallista puhua auringonlaskun aloista. Mikään ala ei ole sellainen. Ei saa käydä niin, että esimerkiksi kemian ja prosessiteollisuuden koulutus katoaa, kun eri puolella Suomea tehdään päätöksiä säästöjen toteuttamisesta. Osaamista tullaan tarvitsemaan esimerkiksi biotuotealalla.

OL:

Telakkateollisuus oli kuolemanala, mutta nyt – mikä meno, mikä lento.