lakia lukien

Kiire ja sähläys

synnyttävät sekundaa

Pääministeri Juha Sipilän, kesk., hallituksen asettama lainsäädännön arviointineuvosto on työskennellyt nyt runsaat puoli vuotta.

Asiantuntijaraati toimii valtioneuvoston kanslian yhteydessä. Sen tehtävänä on tarkastella erityisesti lakihankkeiden vaikuttavuusarvioita.

Arviointineuvosto on tähän mennessä antanut lausunnon noin kymmenestä lakihankkeesta.

Näkemys I

Lainsäädännön arviointineuvoston puheenjohtaja, oikeustieteen tohtori Kalle Määttä, mikä on tähän mennessä kiperin havaitsemanne lainvalmisteluongelma?

- Valtava kiire. Hosumisen ja puutteellisen valmistelun takia lakihankkeita on jouduttu jopa peruuttamaan.

Mikä on lainvalmistelussa esitettyjen vaikutusarvioiden ikuisuusongelma?

- Vaikutusarviointi on taitolaji, se vaatii erityisosaamista. Esimerkiksi meille juristeille makrotalous ja jopa budjettitalous on usein hepreaa – se on ekonomistien hommaa.

- Myös kokonaisuuksien hahmottaminen tökkii. Esimerkiksi säästölait ja verolait tulisi nähdä kokonaisuutena. Valtiovaranministeriöllä on tässä suuri vastuu.

Näettekö jo painajaisia maakunta- ja sotelakiesityksistä?

- Maakunta- ja sote-lakipaketti tulee meidän käsittelyymme – onneksi – vasta sitten kun kaikki muut ovat asiasta jo lausuneet. (Naurahdus.)

- Sen tiedän, että mittavahko liikennekaari on sote-paketin rinnalla peanuts-juttu.

Onko sote-lakiesitysten vaikutusten järjellinen arviointi edes mahdollista?

- Mitä enemmän päätösvaltaa annetaan ruohonjuuritasolle, sitä vaikeampaa on lakihankkeen vaikutusarvion tekeminen.

- Mammuttihankkeisiin sisältyy aina myös sellaisia vaikutuksia, joita ei etukäteen edes kyetä arvioimaan. Tarvitaan myös jälkikäteisseurantaa.

Onko eteenne jo osunut silkkaa sutta ja sekundaa?

- Olisi epäreilua haukkua nykyiset lainvalmistelijat. Kyllä he, voimiensa rajoissa, parhaansa yrittävät. Ongelmana vain on se ainainen hätä ja hoppu.

Näkemys II

Lainsäädäntötutkimuksen professori Anssi Keinänen Itä-Suomen yliopistosta, pelastaako uusi lainsäädännön arviointineuvosto maailman?

- Ainakin tähän saakka ministeriöt ovat reagoineet arviointineuvoston lausuntoihin turhan löperösti. Laki ei velvoita ministeriöitä sen kummemmin kuuntelemaan – saati tottelemaan – arviointineuvoston parannusesityksiä.

- Neuvosto itse taas on toiminut yllättävänkin hyvin.

Mikä on lakiesityksiin kirjattujen vaikutusarvioiden perisynti?

- Asiat ja hankkeiden lopputulos on päätetty jo etukäteen, ennen kunnollista vaikutusarvioita. Vaikutusarviot sitten vain liimataan päälle kulloinkin mukavaksi todettavalla tavalla.

Millainen on sote-lakien vaikutusarvioitsijan tuska?

- Vaikutusarviot on pakko paloitella näin suuressa paketissa. Numeeriset kustannusarviot ovat väkisinkin spekulatiivisia, laadullisista vaikutusarvoista puhumattakaan.

- Riskit ja karikot nyt ainakin pitäisi kartoittaa. Siihen ei nykysysteemissä kuitenkaan helposti ryhdytä, koska se antaisi oppositiolle lyömäaseita.

Näkemys III

Johtava lakimies Sami Uotinen Kuntaliiton sosiaali- ja terveysyksiköstä, minkälaisin miettein te seuraatte sote-lakien vaikutusarvioita?

- Vaikutusarviot ovat tasoltaan vaihtelevia. Valitettavan usein vaikutusarvioista näkee, että niihin ei ole satsattu. Tai, että ne ovat tarkoitushakuisia.

Olisiko sentään jotakin pelastettavissa kohtuullisella ponnistelulla?

- Ainakin aikataulut olisi syytä ottaa puheeksi. Kiire ja sähläys synnyttävät myös sekundaa.

- Suuret lakihankkeet tulisi valmistella pitkällä aikajänteellä, tarvittaessa myös vaalikausien rajat ylittäen.

Klikkaa kuvaa niin näet tarkemmat tiedot ja suuremmat kuvat