luottamuksella

Luottamuksella-kirjoituksissa haastatellaan kunnanvaltuustojen puheenjohtajia.

Perussuomalaisessa kunnassa on suomalaisen kunnan

perusongelmat

Hannu Koivistoinen johtaa perussuomalaisten ryhmää jytkyn ytimessä.

-Ei täällä asu mitään omituista väkeä. Kihniö on ihan tavallinen suomalainen pikkukunta, jonka väestö ikääntyy ja vähenee, kertoo Kihniön perussuomalaisten valtuustoryhmää johtava sairaanhoitaja Hannu Koivistoinen.

Kihniö on Suomen perussuomalaisin kunta. Se on ainoa kunta, jossa perussuomalaisilla on suurin valtuustoryhmä. Uuraisilla keskustan ja perussuomalaisten ryhmät ovat tasavahvat.

Kuntavaaleissa 2012 perussuomalaiset nousi Kihniössä ohi keskustan ja sai 37 prosentin ääniosuudellaan kahdeksan valtuutettua 21-paikkaiseen valtuustoon.

Vallankaappauksen vaikutus käytännön politiikkaan on Koivistoisen mielestä melko vähäinen. Vajaan 2 000 asukkaan kunnan rahat uppoavat lakisääteisiin menoihin. Päättäjien kädet ovat kahlitut, olivatpa he sitten perussuomalaisia, keskustalaisia tai ketä hyvänsä.

- Välillä tuntuu siltä, että olisi ihan sama, vaikka kaikki ehdokkaat olisivat kuntavaaleissa samalla listalla, Koivistoinen sanoo.

Jo SMP:llä oli kova kannatus

Eduskuntavaaleissa jopa yli puolet Kihniön äänestäjistä on antanut tukensa perussuomalaisille.

Sen selittää konkarikansanedustaja Lea Mäkipään suuri suosio kotikunnassaan.

Myös politiikan perinne painaa. Perussuomalaisten ei ole tarvinnut taikoa kannatustaan tyhjästä, sillä jo SMP:llä oli taannoin kova kannatus Pirkanmaan luoteisessa kolkassa. Mäkipääkin ehti istua 1980- ja 1990-luvulla kansanedustajana SMP:n riveissä.

- Myös minulle puolue on tullut osittain verenperintönä. Isoäitini oli SMP:n aktiiveja, tosin tuossa Peräseinäjoen puolella, Koivistoinen kertoo.

Koivistoinen, 39, on toisen kauden valtuutettu. Hän kertoo, että ryhmän puheenjohtajuus ei ole paljon kuormittanut.

- Ihan mieluisa pesti se on ollut. Ryhmä on sopiva sekoitus politiikan konkareita ja untuvikkoja, ja olemme olleet melko yksituumaisiakin.

Myös puolueiden kesken on vallinnut kohtalaisen hyvä sopu.

- Se näkyy muun muassa siinä, että myös valtuuston pienemmillä ryhmillä on edustajansa kunnanhallituksessa, vaikka ääniosuus ei aina sitä edellyttäisi.

Kuinka käy kunnan sote-sopimuksen?

Kihniössä odotetaan jännityksellä sote- ja maakuntauudistusta, sillä kunta ulkoisti sosiaali- ja terveyspalvelunsa kymmeneksi vuodeksi toukokuun alusta vuonna 2015 .

Kihniö ja Parkano muodostavat sosiaali- ja terveystoimen yhteistoiminta-alueen, jossa vastuukuntana toimii Parkano.

Palvelut tuottaa Parkanon ja Pihlajalinnan yhteisyritys Kolmostien Terveys.

- Tällä hetkellä näyttää siltä, että ulkoistus oli onnistunut ratkaisu, mutta kukaan ei vielä tiedä mitä pitkille ulkoistussopimuksille tapahtuu uudistuksessa.

Ulkoistus herätti paljon porua, ja siitä vaadittiin jopa kansanäänestystä. Lopulta valtuusto kuitenkin hyväksyi sopimuksen yksimielisesti. Jotakin oli pakko tehdä, kun sote-kulut kasvoivat hurjaa tahtia.

- Täällä on oltu itsellisiä ja itsepäisiäkin ja haluttu tarjota kuntalaisille hyvät palvelut. Se on sitten näkynyt menopuolella, terveysasemalla työskentelevä Koivistoinen sanoo.

Ulkoistus on saanut kuluja kuriin, ja palvelut tuntuvat toimivan.

Terveysasemalla on kaksi vakituista lääkäriä, ja ilta-, yö- ja viikonloppupäivystys on vain 30 kilometrin päässä Parkanossa.

Ensi vuonna valmistuu yhteisyrityksen 30-paikkainen tehostetun palveluasumisen yksikkö, joka tarjoaa kihniöläisille myös uutta työtä.

- Olen itse yhteisyrityksen työntekijänä hieman jäävi arvioimaan asiaa, mutta uskoisin, että kuntalaiset ovat pääsääntöisesti tyytyväisiä palveluihin.

- Siitä voidaan tietysti käydä periaatteellista keskustelua, kenen pitäisi tuottaa julkiset palvelut, kuntien vai yritysten, Koivistoinen pohtii.

Hallitusvastuu voi painaa vaaleissa

Hannu Koivistoinen on jo lupautunut ehdolle ensi kevään vaaleihin. Hän uskoo, että perussuomalaiset saavat kokoon jälleen hyvän listan. Lea Mäkipääkin lienee edelleen ehdolla.

- Saa sitten nähdä, mitä valtakunnallinen politiikka vaikuttaa suosioomme. Perussuomalaiset ovat saaneet hallituksessa aikaan paljon hyvää, mutta varmasti kentällä on myös tyytymättömyyttä.

Paikallisesti perussuomalaisia rassaa vastaanottokeskuksen ympärillä käyty keskustelu. Koivistoinen ja monet muut perussuomalaiset olivat myötämielisiä keskuksen sijoittamiselle kuntaan, ja siitä eivät kaikki ole kylänraitilla antaneet kiitosta.

- Kunnanhallituksessa ajattelimme niin, että kun vastaanottokeskuksia joka tapauksessa perustetaan, miksi sellaista ei perustettaisi myös Kihniöön. Toisihan se työtä ja toimeentuloa.

Lopulta vastaanottokeskus tuli kuntaan Pihlajalinnan ylläpitämänä, eikä asia edes tullut kunnan käsiteltäväksi. Keskuksen toiminta loppuu maaliskuussa.

- Kaikki on mennyt sen suhteen melko hyvin. Toivottavasti menee sittenkin, kun ihmiset alkavat saada kielteisiä turvapaikkapäätöksiä.

Itsenäisyys yhä tavoitteena

Kuntaliitos on ikuisuusaihe Kihniössä. Viimeksi liitos Parkanon kanssa oli vakavasti esillä kymmenisen vuotta sitten.

Vaikka väki vähenee huolestuttavaa tahtia, perussuomalaiset kirjoittavat vaaliohjelmaansa edelleen tavoitteeksi kunnan itsenäisyyden.

- Sama tavoite muuten lukee kunnan uudessa strategiassakin, Koivistoinen sanoo.

Mistä pieni Kihniö voisi sitten ammentaa uutta elinvoimaa? Koivistoinen luottaa, että ainakin etätyö ja matkailu voivat tuoda kuntaan uutta vireyttä.

- Meillä on paljon vapaa-ajan asutusta. Satsasimme sitä silmällä pitäen juuri langattomaan laajakaistaverkkoon. Valokuituun meillä ei ole varaa. ♦

Faktat

Hannu Koivistoinen

Kotikunta: Kihniö

Puolue: Perussuomalaiset

Ammatti: sairaanhoitaja

Luottamustehtävät: Kihniön valtuuston ja kunnanhallituksen jäsen, perussuomalaisten piirihallituksen jäsen Pirkanmaalla

Harrastukset: metsästys, penkkiurheilu

Poliitikko, jota arvostan: Lea Mäkipää,

aito maaseudun ja

peruspalvelujen puolustaja

+

Hyvää Kihniössä:

- Hyvät palvelut kunnan kokoon nähden

- Yhteisöllisyys: asukkaat, yhdistykset, seurakunnat ja yrittäjät sitoutuneet kuntaan

- Tilaa ja turvallisuutta, luonto

Parannettavaa Kihniössä:

- Väestönmuutos saatava käännettyä positiiviseksi

- Työpaikkoja lisää

- Laadukkaampia/uudempia asuntoja

Klikkaa kuvaa niin näet tarkemmat tiedot ja suuremmat kuvat

Faktat

Hannu Koivistoinen

Kotikunta: Kihniö

Puolue: Perussuomalaiset

Ammatti: sairaanhoitaja

Luottamustehtävät: Kihniön valtuuston ja kunnanhallituksen jäsen, perussuomalaisten piirihallituksen jäsen Pirkanmaalla

Harrastukset: metsästys, penkkiurheilu

Poliitikko, jota arvostan: Lea Mäkipää,

aito maaseudun ja

peruspalvelujen puolustaja

+

Hyvää Kihniössä:

- Hyvät palvelut kunnan kokoon nähden

- Yhteisöllisyys: asukkaat, yhdistykset, seurakunnat ja yrittäjät sitoutuneet kuntaan

- Tilaa ja turvallisuutta, luonto

Parannettavaa Kihniössä:

- Väestönmuutos saatava käännettyä positiiviseksi

- Työpaikkoja lisää

- Laadukkaampia/uudempia asuntoja

Hannu Koivistoinen työskentelee sairaanhoitajana Parkanon kaupungin ja Pihlajalinnan yhteisyrityksen Kolmostien Terveyden palveluksessa Kihniön terveysasemalla. Ulkoistus epäillytti kihniöläisiä, mutta sen avulla hurjaa tahtia kasvaneet sote-menot on saatu kuriin.
Hannu Koivistoinen työskentelee sairaanhoitajana Parkanon kaupungin ja Pihlajalinnan yhteisyrityksen Kolmostien Terveyden palveluksessa Kihniön terveysasemalla. Ulkoistus epäillytti kihniöläisiä, mutta sen avulla hurjaa tahtia kasvaneet sote-menot on saatu kuriin.