Tuulisairas ei ole luulosairas

Vielä 1990-luvulla homeoireista kärsiviä ei otettu vakavasti, sillä homeen vaikutuksesta ei katsottu olevan riittävää ja aukotonta tieteellistä näyttöä. Moni terveytensä menettänyt joutui kestämään vaivojensa lisäksi sen vähättelyn, että kaikki johtuu korvien välistä. Nyt ymmärrämme, että olisi rikollista pakottaa vaikkapa lapset käymään homekoulua, sillä se voi altistaa elinikäiselle sairaudelle. Silti emme tiedä, miksi joku sairastuu ja toinen ei.

Samankaltaista taistelua käydään nyt tuulivoimaloiden aiheuttamien terveyshaittojen kohdalla. Paitsi että kaikki on vielä vaikeampaa, sillä tuulivoima on saanut erityisaseman maailmanparannussähkönä, jota veromiljardeilla tuetaan.

Jokin aika sitten minuun otti yhteyttä merikarvialainen perheenisä, joka on joutunut jättämään kotitalonsa kymmenhenkisen perheensä kanssa. Kun viime kesänä 1,5 km:n päähän pystytettiin 200 metrin korkuiset 3,3 MW voimalat, kaikille perheenjäsenille alkoi tulla fyysisiä oireita kuten pahoinvointia, tajuttomuutta, unihäiriöitä, pulssin ja verenpaineen nousua, korvakipuja ja huimausta. Nyt samasta naapurustosta on muuttanut pois jo neljä perhettä vastaavanlaisten oireiden vuoksi. Ilmiötä tutkittaessa vastaan tuli satoja sairastumistapauksia.

Virkamiehiä ja poliitikkoja lähestyessään mies koki törmäävänsä korruption muuriin. Poliitikot eivät uskalla reagoida ja virkamiehet edellyttävät aukotonta näyttöä. Mutta saammeko me aukotonta näyttöä ajoissa? Voiko aukotonta näyttöä ihmisterveyden ollessa kyseessä edes saada, sillä olemme erilaisia ja reagoimme ympäristöön eri tavoin?

Olen tutustunut lukuisiin tapauksiin, joissa ihmisen terveys on romahtanut tuulivoimalan tultua lähelle asutusta. Asenne tuulivoimaan ei näytä olevan ratkaiseva tekijä. Myös siihen myönteisesti suhtautuvia kuuluu sairastuneiden joukkoon. Kasvava joukko suomalaisia kokee, että pienen tuulivoimabisneksen taloudelliset edut nostetaan heidän oikeuksiensa edelle.

Eniten olen ihmetellyt sitä kaksinaismoralismia, joka on vallannut ympäristöväen. Juuri he esittelivät ympäristöpolitiikkaan käsitteen “varovaisuusperiaate”, jonka mukaan täyttä tieteellistä varmuutta ei tarvitse edellyttää, jotta ympäristöä ja terveyttä suojeleviin toimenpiteisiin voidaan ryhtyä. Tuulivoimassa tämä periaate on heitetty romukoppaan.

Hankkeet olisi syytä keskeyttää varovaisuusperiaatteen nojalla ja odottaa, kunnes asiaa on riittävästi tutkittu.