Nousiainen ei täytä avoimeksi tulevaa kunnanjohtajan virkaa, vaan hallintojohtaja Juha Rinta-Jouppi siirtyy hoitamaan virkaa oman työnsä ohessa. Rinta-Jouppi aloittaa tehtävässä 4. toukokuuta ja määräaika ulottuu vuoden 2018 loppuun.

Kunnanjohtaja Juhani Kylämäkilä jää eläkkeelle. Kylämäkilän virallinen eläköitymispäivä on 1. syyskuuta, mutta hän lopettaa lomien ja muiden kertyneiden vapaiden takia työskentelynsä kunnan palveluksessa 3. toukokuuta.

Rinta-Jouppi, 38, on hallintotieteiden maisteri. Hän on työskennellyt Nousiaisten hallintojohtajana vuodesta 2010. Sitä ennen toiminut muun muassa Ruskon kunnan palvelujohtajana ja Vahdon kunnan hallintosihteerinä.

Reilun 4800 asukkaan Nousiainen sijaitsee valtatie kahdeksan varrella noin 20 kilometriä Turusta Porin suuntaan.

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä