Nivalan kaupunginjohtaja Kari Valtanen jää eläkkeelle kuluvan vuoden joulukuun alussa. Kaupunginhallitus hyväksyi Valtasen eroanomuksen 4. toukokuuta ja perusti työryhmän valmistelemaan uuden kaupunginjohtajan valintaa.

Valtanen on johtanut Nivalaa vuodesta 2008. Sitä ennen hän toimi Nivalan Teollisuuskylä Oy:n toimitusjohtajana, ja jatkoi tehtävässä myös kaupunginjohtajana toimiessaan vuoden 2014 loppuun saakka.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä