Valtionvarainministeriön kunta- ja aluehallinto-osaston osastopäällikkö, ylijohtaja
Päivi Laajala hakee Oulun kaupunginjohtajaksi. Viran hakuaika päättyi perjantaina.

Laajala on entinen Oulun apulaiskaupunginjohtaja. Hän työskenteli apulaiskaupunginjohtajana 2005–2008. Sitä ennen hän on toiminut muun muassa Kannuksen kaupunginjohtajana, Pielaveden kunnanjohtajana ja Kauhajoen sosiaali- ja terveysjohtajana.

Virkaa hakevat myös Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän ja Kainuun sairaanhoitopiirin johtaja Maire Ahopelto, Tyrnävän kunnanjohtaja Marjukka Manninen, Tornion kaupunginjohtaja Timo Nousiainen, Oulun kaupungin yhdyskuntajohtaja Matti Matinheikki, Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä, Oulun Diakonissalaitoksen säätiönjohtaja, ODL-konsernijohtaja Tapani Turpeinen,
Ultracom Oy:n toimitusjohtaja Hannu Valkonen Kempeleestä, kiinteistönvälittäjä LVK Risto Huttunen Oulusta, ylioppilas Julius Heikkuri Oulusta, kuorma-autonkuljettaja Samuli Hietanen Oulusta ja Justin Howard Chicagosta.

Kalevan mukaan Howard on Oulussa pidettävien ilmakitaransoiton maailmanmestaruuskisojen voittaja vuodelta 2012. Hän haki virkaa tittelillä ”master of arts in air guitar studies”.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Oulun kaupunki hakee kaupunginjohtajaa virkasuhteeseen kuuden vuoden määräajaksi. Nykyinen kaupunginjohtaja Matti Pennanen jää eläkkeelle 1.4.2017.