Polvijärven valtuusto valitsi maanantaina yksimielisesti Jari Tuonosen uudeksi kunnanjohtajaksi.

Tuononen on 35-vuotias yhteiskuntatieteiden maisteri, Tuusniemen hallintojohtaja ja vs. kunnanjohtaja.

Hän on aiemmin toiminut muun muassa Kiteellä talous- ja hallintojohtajana ja Liperissä hallinto- ja talouspäällikkönä.

– Polvijärvi on taloudellisesti ja muutenkin hyvässä kunnossa oleva kunta, vaikka siellä pientä kuohuntaa on ollutkin. Hyvillä mielin palaan sinne, Polvijärveltä lähtöisin oleva Tuononen sanoo.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Kunnanjohtajan virkaa havitteli 16 hakijaa.

Polvijärvellä jouduttiin uuden kunnanjohtajan etsintään, kun huhtikuusta 2015 alkaen tehtävää hoitanut Annu Ahonen siirtyi vuodenvaihteessa Kontiolahden Yrityspalvelu Oy:n toimitusjohtajaksi.

Ahosen valinnasta valitettiin aina KHO:een saakka, ja Ahonen toimi koko ajan va. kunnanjohtajana. Hän sanoi marraskuussa Kuntalehdelle, että epäpura kunnan poliittisessa päätöksenteossa vaikutti työpaikan vaihtamiseen.