Markkinaoikeus on kumonnut Taivassalon suunnitellun sote-hankinnan. Pihlajalinna ja sen kuntakumppanit on otettava neuvottelumenettelyyn mukaan. (Kuva: Ville Miettinen)

 

Markkinaoikeuden mukaan Taivassalon kunta oli toiminut väärin, kun se sulki Pihlajalinna Oy:n ulos vuoden 2017 lopulla neuvottelumenettelyllä tekemästään sote-hankinnasta. Hankinnassa oli kyse Taivassalon kunnan kotihoidon, kotisairaanhoidon, tehostetun palveluasumisen ja vanhainkotipalveluiden palveluhankinnasta 10–15 vuoden sopimuskaudelle. Hankinnan arvoksi arvioitiin 21 miljoonaa euroa.

Pihlajalinnan omat referenssit eivät olisi pitkälle kantaneet hankinnassa, joten yhtiö jätti osallistumishakemuksen hankintaan yhdessä kunnille sote-palveluja tuottavien Kolmostien Terveys Oy:n, Mäntänvuoren Terveys Oy:n ja Jämsän Terveys Oy:n kanssa. Osallistumishakemuksia käsitellessään kunnan hankintayksikkö kuitenkin tulkitsi Pihlajalinna Oy:n olevan yksin hankintaan osallistumassa.

Osallistumishakemuslomakkeessa oli pyydetty nimeämään se suhteellinen osuus, mikä kullekin tarjoajalle hankinnassa kuuluu. Valittajat olivat ilmoittaneet Pihlajalinna Terveys Oy:lle 100 prosentin osuuden, joka valittajien mielestä tarkoitti sitä, että kyseinen yhtiö on päävastuullinen toimija.

Asiaa käsitellyt markkinaoikeus päätyi valittajien kannalle ja kumosi Taivassalon kunnan 12.12.2017 tekemän päätöksen. Kunnan on maksettava myös vastapuolen oikeudenkäyntikuluja 7 500 euron verran.

Hankintasopimusta ei ole allekirjoitettu ja Taivassalon kunta on tuottanut itse kilpailutetut palvelut. Kunnassa ei ole vielä käsitelty markkinaoikeuden 12.7. antamaa päätöstä ja sen seurauksia. Aikaa hakea valituslupaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta on vielä muutama päivä.

Markkinaoikeuden ratkaisu

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä