Äänet keskittyivät usein vaalipiirien keskuskaupunkien ehdokkaille.

Vaalipiirien keskuskaupungit juhlivat eduskuntavaaleissa.

Turku vei peräti 12 Varsinais-Suomen vaalipiirin 17 kansanedustajan paikasta. Prosentteina se on 71.

Keski-Suomessa vaalipiirin kymmenestä kansanedustajaa kuusi tulee Jyväskylästä. Pirkanmaalla Tampere vei 11 vaalipiirin 19 edustajanpaikasta.

Satakunnan kahdeksasta kansanedustajasta porilaisia on neljä.

Oulun vaalipiirissä tilanne poikkeaa edellisistä. Vaikka siellä Oulu on selkeä keskuskaupunki, se sai vain kolmanneksen paikoista eli kuusi kansanedustajaa 18:sta.

Myös Lapissa hajonta oli selkeää. Rovaniemeltä tuli kaksi vaalipiirin seitsemästä kansanedustajasta.

Uudet Kaakkois-Suomen ja Savo-Karjalan vaalipiirit poikkeavat muista sikäli, että niissä ei ole selkeää yhtä keskuskaupunkia.

Samoin vanhoissa Hämeen ja Vaasan vaalipiireissä on useampia keskuskaupunkeja, eikä niissä tapahtunut samanlaista keskittymistä. Esimerkiksi Hämeen suurimmasta kaupungista Lahdesta valittiin neljä vaalipiirin 14 kansanedustajasta.

Uudenmaan vaalipiirilläkään ei ole omaa yhtä keskuskaupunkia, ellei sellaiseksi lasketa Helsinkiä. Mutta Uudenmaan 35 kansanedustajasta 11 on espoolaisia.

 

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä