Uudenmaan maakunnan sote-yhtiön terveydenhuollon henkilömääräksi arvioidaan noin 8 000.

Uudenmaan liitto haluaa tarpeeksi pitkän siirtymäajan sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauden laajentamiseen. Kaavailtu siirtymäaika on Uudellamaalla liian lyhyt, liitto toteaa lausunnossaan ja viittaa maakunnan suureen väestömäärään.

– Uudistuksen läpivienti vie 1,6 miljoonan asukkaan maakunnassa enemmän aikaa kuin muualla maassa, liito katsoo.

Myös Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri otti valinnanvapauteen maanantaina kannan, jonka mukaan aikataulu on liian tiukka.

Julkinen tuotanto jää jalkoihin

Uudenmaan liiton mukaan maakunnalle jää liian vähän aikaa julkisen palvelutuotannon sopeuttamiseen niin, että se pystyisi kilpailemaan yksityisen palvelutarjonnan kanssa.

Liitto arvioi, että maakunnan sote-yhtiön terveydenhuollon henkilömääräksi tulee noin 8 000.

– Sen kokoisen yhtiön perustaminen on kova urakka. Tarvitaan siirtymäaikaa, jonka puitteissa julkiset palvelut trimmataan niin, että ne palvelevat asiakkaita myös markkinatilanteessa, sanoo Uudenmaan muutosjohtaja Markus Sovala.

Liiton mukaan epäselvä tilanne voi vaarantaa palvelujen jatkuvuuden ja potilasturvallisuuden.

– Esimerkiksi potilastietojärjestelmiä ei voida käynnistää kiireellä ja keskeneräisinä.

Integraatio voi vaarantua

– Valinnanvapaus on asiakkaan näkökulmasta tervetullut uudistus. Järjestelmästä uhkaa kuitenkin tulla monimutkainen ja vaikeasti hallittava, toteaa Uudenmaan liitto lausunnossaan.

Monituottajamallissa saattaa liiton mukaan vaarantua uudistuksen hyvä tavoite sote-palvelujen integroinnista.

– Asiakkaan palvelut olisikin tärkeää suunnitella laajempana kokonaisuutena, eikä ainoastaan terveydenhuollon näkökulmasta.

Kustannukset voivat kasvaa

Maakunnan rooli järjestäjänä on Uudenmaan liiton mielestä lakiluonnoksessa riittävän vahva. Toisaalta maakunnan mahdollisuus itsehallintonsa toteuttamiseen ei onnistu, jos todellista omistajaohjausta ei synny suhteessa palveluntuottajiin, lausunnossa todetaan.

Puutteena Uudenmaan liitto pitää sitä, että lakiluonnosta ei ole laadittu asiakkaan näkökulmasta, vaan se keskittyy hallinnollisten puitteiden rakentamiseen.

– Uudistukseen sisältyy myös taloudellisia riskejä, jotka saattavat johtaa kustannusten kasvuun, lausunnossa mainitaan.

HUSin lausunnosta lisää täällä.

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Hei!
    Haluaisinkin kysyä miten pääsen valinnanvapauden kokeiluun mukaan ?
    Olen hyvin monisairas, ja siksi haluaisin kokeiluun mukaan,miten minun terveydenhoito silloin pystytään järjestämään. Paljonko kustannukset tulevat.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä