VATT:n tilaama selvitys pitää syyskuussa tehtyä eläkeratkaisua riittämättömänä. Vaihtoehdoksi tarjotaan viiden vuoden nostoa alimmassa eläkeiässä kymmenen vuoden aikana.

Dosentti Heikki Oksasen tekemän selvityksen mukaan ratkaisu ei riitä nostamaan eläkkeelle siirtymisen ikää tarpeeksi.

Selvityksen mukaan alimman eläkeiän nostaminen vain kahdella vuodella vuoteen 2027 mennessä ei merkitsisi tasokorjausta, vaan korkeintaan sopeutumista eliniän nousuun.

Oksanen haluaa pitää esillä sellaista vaihtoehtoa, että vanhuuseläkkeen ikärajaa nostettaisiin viidellä vuodella seuraavan kymmenen vuoden aikana ja vasta sen jälkeen se sidottaisiin elinajan odotteeseen.

Tämän mallin mukaan eläkeikä nousisi 5,1 vuodella vuoteen 2050 mennessä, kun tehty ratkaisu nostaisi sitä 3,5 vuodella.

Oksanen huomauttaa, että ero on vain vajaat kaksi vuotta ja se jakaantuisi 35 vuoden ajalle.

Oksanen toivoo, että päätöksenteolle saadaan nykyistä kattavampi kuva vaihtoehdoista.

Valtion taloudellisen tutkimuslaitokselle tehdyn selvityksen mukaan syksyllä tehty ratkaisu ei alentaisi eläkevuosien ja työvuosien suhdetta, vaan pikemminkin vähän nostaisi. Eläkemaksujen taso pysyisi korkeana.

Jos eläkkeelle jäämisen ikä ei nouse, seurauksena on joko eläkkeiden pieneneminen tai eläkemaksujen nouseminen, toteaa Oksanen.

– Pitää miettiä, halutaanko maksaa koko työuran ajan yli kolmasosa nettopalkasta, jotta saa nettoeläkkeen, joka on noin puolet nettoansioista, Oksanen sanoo.

Signaalin alaikärajan nostamisesta halutaan olevan selvä niin että se vaikuttaisi sekä yritysten henkilöstöpolitiikkaan että ihmisten omiin suunnitelmiin.

Eläkeiän nostaminen selvityksessä esitetyn mallin mukaan pienentäisi Oksasen laskelmien mukaan kestävyysvajetta 1,6 prosenttiyksikköä, kun työmarkkinajärjestöjen sopimuksen vaikutus olisi yksi prosenttiyksikkö.

Oksanen huomauttaa, että eläkeiän nostaminen ei riitä, vaan työuria pitää pystyä pidentämään myös muissa elämän vaiheissa.

 

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä