Pääkirjoitus: Demokratiavaje uhkaa

Kuntalehden 11/2020 pääkirjoitus

Suomen tärkeimmät vaalit eli kuntavaalit pidetään huhtikuun 18. päivänä 2021. Perinteisesti kuntavaalien mediaseksikkyys ei kuitenkaan ole kohonnut vaalien merkitsevyyden tasolle. Äänestyshalua löytyy presidentinvaaleihin ja myös eduskunnan valitsemiseen, mutta kuntavaaleissa osallistumisinto jää näitä pienemmäksi.

Mistään demokratiavajeesta ei kuitenkaan äänestysprosentin osalta tarvitse puhua, sillä myös kuntavaaliuurnille on löytänyt aina reilusti yli puolet äänioikeutetuista, joskin 2000-luvulla on oltu alle 60 prosentin tasoissa vuoden 2008 vaaleja lukuun ottamatta, jolloin kirjattiin 61,2 prosentin aktiivisuus.

Mutta demokratiavaje uhkaa kuntia toiselta suunnalta: löytyykö valtuutetuiksi ja lautakuntien jäseniksi kunkin kunnan parhaita voimia?

          *                    *                    *

Kuntalehden selvityksen mukaan (Kuntalehti 9/2020) käytännössä jokainen puolueryhmä tavoittelee ehdokasmääränsä kasvua ensi kevään kuntavaaleissa. Hurjin päämäärä on perussuomalaisilla, joka tavoittelee vuoden 2017 ehdokasmääränsä nostamista 3 831 ehdokkaasta 6 000–6 500 ehdokkaaseen. Tähtäimessä on toistaa valtakunnallinen gallupsuosio nyt kuntatasolla ja asettaa ehdokkaita jokaiseen kuntaan.

Perussuomalaiset aikoo haastaa nimenomaan keskustan, joka on perinteisesti ollut valtuutettujen lukumäärällä Suomen suurin kuntapuolue.

Vuoden 2017 vaaleissa koko maan ehdokkaiden lukumäärä putosi runsaalla kymmenellä prosentilla. Tuolloin yhdeksi syyksi arveltiin sitä, että pakolaiskriisin myötä normaali rakentava kritiikki oli kadonnut ja tilalle oli tullut sosiaalisen median raivoisaa öyhöttämistä.

Eikä tilanne ole siitä parantunut, vaan pikemminkin huonontunut. Törkypuheesta on tullut ikään kuin ”uutta normaalia”, jonka poliittisen keskustelukulttuurin murentuminen eduskunnassa on sinetöinyt. Kuntalehden tässä numerossa sivuilla 16–20 kerrotaan somen vihapuheesta.

Jossain vaiheessa vaikutti lupaavasti siltä, että politiikka olisi tekemässä paluuta myös kuntapolitiikkaan, ja se saattaisi innostaa kuntalaisia osallistumaan kuntansa kehittämiseen ahkerasti. Kehittämistyö peittyy kuitenkin nykyään liian usein törky- ja vihapuheen alle, eikä sillä viedä asioita eteenpäin.

          *                    *                    *

Someöyhöttämisellä on valitettavasti toinenkin negatiivinen puoli.

Kun legendaarinen parlamentaarikko ja kuntaministerinäkin toiminut Hannes Manninen, kesk., ilmoitti Iltalehdessä vuoden 2010 eduskuntavaalien yhteydessä, että ”41 vuotta julkisena kusitolppana riittää”, lausunto ei ollut vitsi vaan oraakkelimainen näkemys tulevaisuuden politiikan haasteista.

Todellinen demokratiavaje uhkaakin kuntia, jos kyvykkäimmät kuntalaiset eivät enää asetu ehdolle siksi, että hillotolppa on muuttunut kusitolpaksi.

Toivottavasti kuntapolitiikan keskustelukulttuuri aikuistuu ja vastuullistuu, jolloin demokratian negatiiviselta kierteeltä vältytään. Nyt jos koskaan tarvitaan tolkun kuntapäättäjiä, kaikissa puolueissa ja ryhmissä.

Markku Vento, päätoimittaja