Tätä mieltä: Kädestä ei voi pitää kiinni etänä - Kun lähimmäinen elää viimeisiä hetkiään, on olosuhteilla ja välimatkalla merkitystä 

Sote-uudistuksen yksi tavoite oli turvata yhdenvertaiset palvelut. Siitä voi olla monta mieltä, miten tämä toteutuu. THL:n pääjohtaja Mika Salminen puhuu isojen yksiköiden ja keskittämisen puolesta HS:n haastattelussa (31.12.). Kaikki eivät ole samaa mieltä korona-ajasta tunnetuksi tulleen Salmisen kanssa.

Vastuu sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisestä siirtyi vuoden 2023 alussa kunnilta 21 hyvinvointialueelle. Poikkeuksena on Helsingin kaupunki, joka vastaa edelleen näiden palveluiden järjestämisestä.

Hyvinvointialueet tekevät tänä vuonna yhteensä yli miljardin euron verran alijäämää. Hädissään ne miettivät ja tekevät säästösuunnitelmia siitä, miten alijäämä paikataan. Juustohöylää käytetään, kokonaisia palveluita lopetetaan, mutta mikään ei tunnu riittävän eikä riitäkään ellei rakenteisiin ja toimintatapoihin oikeasti puututa.

Terveys- ja sosiaalipalveluilla on myös henkilökohtainen näkökulma. Inhimillistä voi olla vaikkapa se, miten omaiset voivat osallistua läheisensä elämään. Ihminen ei sairaana tai vanhanakaan ole pelkkä hoidon kohde vaan ihminen kaikkine tarpeineen.

Katso video:

Kun oma täti joutui hoitolaitokseen saman kunnan sisällä, mutta kymmenien kilometrien päähän entisestä hoivakodista, eivät iäkkäät sisarukset pystyneet omin neuvoin käymään katsomassa omaistaan.

Me keski-ikäiset sukulaiset onneksi pystyimme olemaan avuksi ja kuljettamaan, viemään kahvia termospullossa ja järjestämään mukavia hetkiä iäkkään sukulaisen viimeiseksi elinvuodeksi.

Henkilökohtainen kokemus vuoden takaa Keski-Pohjanmaan keskussairaalan Kokkolan päivystyksestä jäi mieleen. Kaaduin kotona satuttaen jalkani ja oli pakko lähteä päivystykseen. Pääsin muutaman tunnin sisällä kahden eri lääkärin vastaanotolle, kuvauksiin ja kokeisiin.

Päivystyksen kiireen näki ja aisti. Minä tunsin olevani turvassa. En olisi voinut olla hämmästymättä enempää, kun lääkärin vastaanotolle päästyäni tämä pyysi ensisanoikseen anteeksi, että olin joutunut odottamaan niin kauan. Hyvin kohteliasta.

Toissa vuonna olin sairaalassa läheiseni vuoteen vierellä ja asioita hoitamassa enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kaikenlaisia tilanteita tuli ja jäin monta kertaa ihmettelemään, miten ihmiset selviytyvät suomalaisesta byrokratiasta.

Sitten se inhimillinen puoli. Kun isäni oli jo palliatiiviisella osastolla Savonlinnan keskussairaalassa, saimme luvan siihen, että isäni rakas ystävä Nacho-koira sai tulla viimeiselle tervehdykselle. Hoitohenkilökunta vaarin ja koira-ystävänkohtaamista tärkeänä. En ikinä unohda. Sitä ei olisi voinut tehdä etänä.

Isäni elämän viimeisenä iltana jäin sairaalaan yöksi. Hoitaja minullekin iltapalaa ja huolehti mukavuudestani. Huolenpito ja käsi olkapäällä auttoivat. Sosiaali – ja terveyspalveluissa on myös inhimillinen näkökulma.

Kun pidin isääni kädestä hänen nukkuessaan pois, en olisi voinut tehdä sitä etänä. Onneksi olin paikalla monena muunakin hetkenä.

Työterveyshuollon hemmottelemat ihmiset eivät välttämättä tajua, millaista työtä julkisessa terveydenhoidossa tehdään. Kun putoaa pois niistä palveluista alkaa ymmärtää, miltä tuntuu tavallisesta ihmisestä, kun ei voikaan laittaa viestiä terveydenhoitajalle ja kysyä, voinko piipahtaa ottamassa influenssarokotteen tai harmitella sitä, että lääkäriajan saa vasta iltapäiväksi.

Työterveys on vähän tabuaihe Suomessa. Se helpottaa julkista terveydenhoitoa ja työssä käyvien hyväosaisten elämää.

Kun terveydenhuoltoa järjestellään, on päättäjien syytä arvioida tarkkaan, syntyykö muutoksista oikeasti säästöjä.

Tiina Ojutkangas

Kirjoittaja on Kuntalehden tuottaja.