Kittilän yhdyskuntainsinöörin virantäyttöä on vuosien 2017-2019 käsitelty Lapin käräjäoikeudessa. (Kuva: Ville Miettinen)

Lapin käräjäoikeus on antanut ratkaisunsa tapauksessa, joka koskee Kittilän kunnan yhdyskuntainsinöörin valintaprosessia syyskuun 2017 ja huhtikuun 2019 välisenä aikana. Käräjäoikeus tuomitsi seitsemän lautakunnan jäsentä virka-aseman väärinkäytöstä 20 – 40 päiväsakon suuruisiin rangaistuksiin. Vastaajien tuloilla sakkojen määrä vaihteli 240 eurosta 3200 euroon. Kaikki sakkoihin tuomitut kiistivät syyllistyneensä asiassa rikokseen.                                                                                              

Myös Kittilän kunta tuomittiin asiassa maksamaan vahingonkorvauksia yhteisvastuullisesti sakkoihin tuomittujen luottamushenkilöiden kanssa yhteensä 5000 euroa syrjityksi tulleelle hakijalle. Asianomistaja haki jutussa selvästi suurempia korvauksia, mutta käräjäoikeuden päätöksellä hän joutuu maksamaan itse myös omat oikeudenkäyntitulonsa.

Syyttäjän mukaan syrjinnän syynä olivat olleet hakijan mielipiteet ja hänen poliittinen toimintansa. Ilman hakemaansa työtehtävää jäänyt mies oli tehnyt aikanaan kunnallisvalituksen Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle kunnanjohtaja Anna Mäkelän erottamisasian sovintosopimuksesta ja hän kuului Oikeudenmukainen Kittilä-ryhmään, jonka riveistä hänet valittiin kunnanvaltuustoon 2017.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Käräjäoikeus päätyi perjantaina antamassaan ratkaisussa samalle kannalle jutun syyttäjän kanssa. Käräjäoikeus katsoi tulleen näytetyksi, että Kittilän kunnassa valtaapitävät ryhmittymät olivat jo etukäteen päättäneet, ettei virkaa hakenutta ja siihen hakijoista pätevintä voida valita avoinna olevaan hänen yhteiskunnallisten mielipiteiden ja poliittisen toiminnan perusteella.

Kolmen vastaajan osalta syytteet tulivat hylätyksi, sillä heidän ei katsottu olleen etukäteen tästä linjauksesta tietoisia. Tuomio ei vielä ole lainvoimainen, vaan siihen voi hakea muutosta valittamalla Rovaniemen hovioikeuteen.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Perin omituinen ratkaisu. Virkaan valittiin hakija, joka asiantuntija-arvioiden mukaan oli pätevin. Mihin muuhun luottamusmiehet voisivat päätöksensä perustaa?

  2. Harvassa kunnassa tehdään hakijoista vertailutaulukkoa ”exel” heidän opinnoistaan ja työkokemuksistaan. Syykin on selvä, kun yleensä hommiin halutaan etukäteen tietty henkilö, joka vain haastattelutilaisuudessa väläyttää asiakirjoja suoritetuista opinnoista ikään kuin kyseessä oli mustapekka korttipeli. Eikä näitä asiakirjakopioita oteta kunnan haltuun vaikka niiden perusteella sitten valinnan jälkeen maksetaan palkat ”kokemusvuosi ym lisät”. On kuntia joissa nämä valinnat tehdään suvun perusteella. Mitä virkaa luottamushenkilöiden lukutaidolla, EIKÖ HEIDÄN PITÄISI OSATA LUKEA HAKIJOIDEN KAIKKI ASIAKIRJAT LÄVITSE.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*