Poliisi tiedottaa, että Muhoksen kunnassa asuinalueella liikkunutta sutta oli yritetty karkottaa ääntä pitämällä, mutta susi vaikutti ihmistä pelkäämättömältä. Kuva: Hanna Rautio

Oulun poliisi on tehnyt päätöksen suden lopettamisesta.

Poliisi on pyytänyt virka-apua Muhoksen riistanhoitoyhdistyksen toimijoilta suden jäljittämiseen ja lopettamiseen.

Suden käytöstä voidaan pitää poikkeuksellisena ja ihmiselle vakavaa vaaraa aiheuttavana, poliisi tiedotti keskiviikkona.

Myös Muhoksen riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Toivo Portaankorva on kuullut, että lopettamispäätöksen kohteena oleva susi ei ole käyttäytynyt lajityypilliseen tapaan.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Koiraa ulkoiluttanut henkilö oli kohdannut suden Muhoksen itäpuolella olevalla tiellä aamukahdeksan aikoihin keskiviikkona. Ulkoilija koirineen oli perääntynyt tilanteesta, mutta susi oli lähtenyt seuraamaan.

Ihmisen ja koiran perääntyessä läheisen talon pihapiirin, oli susi jäänyt oleskelemaan lähistölle.

– Vaikka on kiviä heitetty, niin susi on tullut ihan talon pihaan, Portaankorva kertoo Kuntalehdelle.

Suurpetojen lajityypilliseen käyttäytymiseen liittyy ihmisen karttaminen.

Suden epätavanomaista toimintaa oli ollut todistamassa Portaankorvan mukaan useampi henkilö.

Susia riittää kunnassa

Sudet ovat tuttu näky vuodesta toiseen kunnassa, Portaankorva vahvistaa.

– Joka syksy täällä on mennyt koiria yksi tai kaksi.

Poliisin tekemää suden lopettamispäätöstä ei panna toimeen, jos suden voidaan todeta poistuneen riittävän kauas asutulta alueelta.

Ainakaan torstaina iltapäivän alkaessa edellä mainittu susi ei ollut vielä ilmaantunut huolestuttavalla tavalla ihmisten ilmoille.

Jos jotain tapahtuu, niin riistanhoitoyhdistys on valmis toimiin nopeastikin, toiminnanohjaaja vakuuttaa.

Kaleva uutisoi, että asutuksen lähellä Hyrkkään kylässä havaittua sutta etsi Muhoksen riistanhoitoyhdistyksen virka-apujoukko tuloksetta keskiviikon ja torstain välisenä yönä.

Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevassa Muhoksen kunnassa asuu reilut 8 800 ihmistä.

Lue myös:

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*