Remontoidussa juhlasalissa järjestetään valtuuston kokoukset, kertoo kaupunginjohtaja Ari Alatossava.

Tapio Mainio, teksti ja kuvat

– Kyllä kannatti maksaa. Tästä tuli hieno, sanoo Oulun kaupunginjohtaja Ari Alatossava ja esittelee vasta remontoidun kaupungintalon juhlasalia, missä istuu tästä eteenpäin Oulun kaupunginvaltuusto. 

Aiemmin valtuuston kokoukset pidettiin ahtaissa tiloissa kerrosta alempana. Juhlasali on Oulun upein edustustila kattokruunuineen.

– Tuolta sivulta kannetaan saliin siirrettävät pöydät ja tuolit. Kaikki yhteydet hoituvat langattomasti, hän lisää.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Tekniikkaa lisättiin, jotta salia voitaisiin käyttää monipuolisemmin.

Koko rakennuksen yli kolme vuotta kestänyt täysremontti maksoi liki 30 miljoonaa euroa; tarkalleen 29,4 miljoonaa euroa. Kustannusarvio ylittyi 10 miljoonalla eurolla.

– Aina löytyy yllätyksiä, kun 140 vuotta vanhaa taloa korjataan. Yksi suurimmista töistä oli tämän juhlasalin lattian vahvistaminen, Alatossava kertoo.

Maaherran rouva antoi luvan

Liian heppoisilla kantavilla rakenteilla tehdyn lattian pelättiin sortuvan, kun Urho Kekkonen vieraili Oulussa 50 vuotta sitten.

Kekkonen halusi pistää vastaanotolla tanssiksi. Hän ei tiennyt, että lattia ei kestä tanssimista. Kekkonen haki maaherran rouvaa tanssiin ja kaikki muutkin lähtivät samalla tanssimaan.

Virkamiesjohto oli paniikissa, sillä lattia heilui ja hytkyi uhkaavasti. Se ei onneksi romahtanut.

Kekkonen oli tasavallan presidentti yhtäjaksoisesti vuodesta 1956 alkuvuoteen 1982.

Saliin on tulossa pian hääpareja, kun kaupunki järjestää oululaisille avoimien ovien tilaisuuden 7. lokakuuta alkavalla viikolla.

Saliin on vihittään peräti 12 paria rakkauden päivänä sunnuntaina 13.10. kello 12–16. Pareille kaupunki tarjoaa kakkukahvit ja otattaa hääkuvan.

Kaupungintalon lasikatosta tulee roikkumaan uusi taideteos, joka valmistuu, kun Oulu on Euroopan kultuuripääkaupunki.

Stenbergin jäljissä

Kaupungintalon pohjakerrokseen on nyt valmistunut kaikille avoin näyttelytila, jonka ensimmäisen näyttely avataan 7. lokakuuta.

Pohjois-Pohjanmaan museon kokoama näyttely kertoo, missä käyttötarkoituksessa rakennus oli aikaisemmin. 

Arkkitehti Johan Erik Stenbergin suunnittelema uusrenessanssirakennus toimi aluksi ravintola- ja juhlatilana, jonka nimi oli Oulun Seurahuone. Se otettiin käyttöön Pohjanmaan radan kunniaksi järjestetyillä juhlaillallisilla 29.10. vuonna 1886.

Rakennus päätyi myöhemmin kaupungin omistukseen. Ensimmäinen valtuuston kokous siellä pidettiin joulukuussa 1921.

Talossa on pidetty lopputarkastus ja nyt se on otettu Alatossavan mukaan täyteen käyttöön. Siellä työskentelee valtuutetut mukaan lukien noin 250 henkilöä.

– Täällä on hallinnon lisäksi muun muassa opetus- ja kulttuuritoimi. Kaikki virkamiehet eivät ole yhtä aikaa paikalla, sillä moni tekee etätöitä, Alatossava lisää. 

Johtajilla ei ole omia huoneita vaan niiden tilalla on erilaisia työskentelytiloja ja työpisteitä.

Oulun kaupungintalon remontti maksoi liki 30 miljoonaa euroa.

Viinikellari paljastui

Moni muukin osa rakennuksesta osoittautui Alatossavan mukaan ennakoitua huonokuntoisemmaksi, mutta myös positiivisia yllätyksiä tuli vastaan: rakennuksen alta paljastui viinikellari ja seinän sisältä paljastui lohiteemainen lasireliefi.

Viinikellarissa ei ollut kuitenkaan vanhoja viinipulloja. 

Hän esittelee uusia, korkeita kokoushuoneita, jotka on nimetty entisten kaupunginjohtajien mukaan. Ilmo Paanasen huoneen seinällä on muun muassa hänen muotokuvansa.

Paananen toimi kaupunginjohtajana vuosina 1974–1990. 

Alatossava avaa suuren kokoushuoneen oven ja näyttää keskellä taloa olevaa lasikattoa, josta valo lankeaa sisälle.

Katosta ripustetaan roikkumaan Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden 2026 taideteos, jonka nimi on Rauhankone. 

Sen jälkeen kiipeämme talon parvekkeelle, josta avautuu näkymä keskustaan ja rakenteilla olevaan uuteen Osuuspankin taloon. 

Parvekkeelta on käynti kahteen torniin, jotka olivat aiemmin tyhjillään.

– Kumpaankin torniin on rakennettu kokoushuoneet, Alatossava sanoo. 

Torneissa on kaunis, kiiltävä, ruskea kuparikatto, joka patinoituu vähitellen vihertäväksi.

Tärkein asia

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mirja Vehkaperä (kesk.) ja hallituksen jäsen Jukka Kolmonen (kesk.) valmistautuvat kerrosta alempana olevassa neuvotteluhuoneessa seuraavaan kokoukseen. Asialistalla on muun muassa infra-asioita.

Oulun kaupungin investointimenot ovat seuraavien kolmen vuoden aikana yhteensä 600 miljoonaa euroa. Lainamäärä per asukas nousee yli 5 000 euroon vuoteen 2026 mennessä, kun se on nyt 3 500 euroa.

– Tärkein asia on se, että kaikki päättäjät ovat sitoutuneet siihen, että kaupunki sijoittaa 50 miljoonaa euroa Oulun uuteen monitoimiareenaan. Se rohkaisee sijoittajat hankkeeseen mukaan, Kolmonen sanoo. 

Alustava lista mahdollisista sijoittajista on jo tiedossa, mutta sitä ei ole julkistettu. 

Jääkiekon lisäksi siellä tullaan järjestämään kongressitapahtumia, mikä lisää Ouluun suuntautuvaa kokousmatkailua. Areena on nostettu kaavoituksessa ykkösasiaksi. Sen tavoiteaikataulu on vuonna 2030.

– Lähtölaukaus koko aseman seudun kehittämiselle oli päätös radan alittavan asematunnelin leventämisestä ja modernisoinnista 15 miljoonalla eurolla. Se on junalla Ouluun saapuvan käyntikortti, Vehkaperä lisää.

Oulun keskustasta nopein kävelyreitti uuteen areenaan kulkee asematunnelin ali radan itäpuolelle, jonne areena rakennetaan puretun oikeus- ja poliisitalon tontille. Sen kaupunki osti Senaatti-kiinteistöltä.

Lopuksi Vehkaperä muistuttaa, että kaupungintalon remontti oli kulttuuriteko.

– Oulussa on vähän jäljellä näin vanhoja rakennuksia, hän lisää.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mirja Vehkaperä (kesk.) valmistautuu kokoukseen Jukka Kolmosen (kesk.) kanssa.

Lue myös:

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Onnittelut oululaisille, on hieno ja upea rakennus. Korjauskustannuksetkin kohtuulliset
    verrattuna joihinkin muihin kuntien peruskorjaushankkeisiin.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*