Työllisyysjohtaja Mira Sillanpää sanoo, että tarkoitus ei ole tuottaa peräkkäisiä palveluja, vaan sovittaa palveluja rohkeasti yhteen. Kuva: Ottopekka Wiik, Hämeenlinnan kaupunki

TyöHämeen työllisyysjohtaja Mira Sillanpää luottaa asioiden soljuvan mallikkaasti eteenpäin, kun TE-toimistojen henkilöstö ja samalla myös asiakkaat siirtyvät kuntien vastuulle ensi vuoden alussa.

– Nyt on saatava ihmiset nopeammin töihin ja heidät on saatava pysymään siellä, Sillanpää linjasi Kuntaliiton Työllisyystiistai-lähetyksessä tällä viikolla.

Palveluja on sovitettava yhteen, jotta tavoitteet toteutuvat. Esimerkiksi hyvinvointialueen kanssa yhdyspintojen on oltava kunnossa.

Yritysten rinnalla kunnalla on oltava aktiivinen rooli mahdollistajana. Yritysten ja kuntien yhteistyön lisäksi tarvitaan paljon muutakin.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Kuntien, työllisyysalueiden sekä koulutuksen järjestäjien keskinäisestä yhteistyöstä saadaan avaimia tehokkaaseen työllistymiseen.

– Olemme jo tänä vuonna lähteneet selvittämään, minkälaisia muita tavoitteita jokaisella organisaatiolla on, Sillanpää sanoo.

Se ei riitä, että tiedetään tavoitteet. Käytössä on oltava myös mittarit, jotka kertovat missä mennään.

– Onnistumisia ja tavoitteiden saavuttamista seurataan kuukausittain.

– Kaikki toimijat pääsevät tuomaan oman vahvuuden ja oman ammattitaidon, kun työtä johdetaan tavoitteiden, mittareiden, jatkuvan seurannan ja onnistumisten kautta, Sillanpää lisää.

Aika on rahaa

Kanta-Hämeeseen syntyy kaksi työllisyysaluetta. TyöHämeen työllisyysalueen muodostavat Hämeenlinna, Hattula ja Lounais-Hämeen kunnat eli Forssa, Tammela, Humppila, Jokioinen ja Ypäjä.

Sillanpään mukaan TyöHämeessä on tunnistettu tärkeäksi, että työllisyyspalvelua tarvitseva saa palvelua heti.

– Palvelun on kohdistuttava asiakkaan tavoitteeseen eli työllistymiseen.

– Ja aika on tässä se, mikä tekee sen taloudellisen vaikuttavuuden.

Nuorille erityiset paikat

Sillanpään mukaan tarkoitus ei ole tuottaa peräkkäisiä palveluja, vaan sovittaa palveluja rohkeasti yhteen.

Kehittämistyötä tehdään nopeiden kokeilujen ja pilotointien avulla ja tarvittaessa muutetaan suuntaa.

– Mikä yhdelle toimii, ei toimi välttämättä toiselle.

Ohjaamot toimivat TyöHämeen alueella Forssassa ja Hämeenlinnassa.

– Ohjaamoihin keskitetään kaikki alle 30-vuotiaiden palvelut.

Työkyky on huomioitava

Kun puhutaan asiakkaan työllistymisestä, puhutaan esimerkiksi, mikä on asiakkaan osaaminen ja työkyky.

– Ja miten hän pääsee työelämään tai pysyy siellä. Olemme TyöHämeessä tunnistaneet, että työkyvyn merkitys on suuri. Työkyky toimii meidän yhteisenä viitekehyksenä hyvinvointialueen kanssa. Ja tähän haemme yhdessä ratkaisuja.

– Hyvinvointialue on sitoutunut yhteiseen tekemiseen.

Miten sitten rakennetaan yhteistä tekemistä, Mira Sillanpää?

Kumppanien kanssa on keskusteltava oikeista asioista, eikä esimerkiksi siitä, kumpi on tehnyt asioita oikein tai väärin.

– Meidän täytyy luottaa kumppaneihin. Kumppaneihin, jotka sitoutuvat siihen, että ihmisten kuuluu mennä töihin. Meidän on heti autettava asiakkaita siinä.

– Pitää uskaltaa tehdä myös toisin. Pitää luottaa työnhakijoiden kyvykkyyteen ja ennen kaikkea lisätä vuorovaikutusta työnantajien ja yritysten kanssa.

On mietittävä yritysten kasvun edellytyksiä. Kuntiin tarvitaan osaavaa ja motivoitunutta työvoimaa.

Työvoiman liikkuvuus mielessä

– Yhteiset tavoitteet muuttavat maailmaa. TyöHämeessä on vahva visio ja suunta, minne mennään pienin askelin. Joka hetki tehdään tekoja tämän eteen, Mira Sillanpää painottaa.

TyöHämeen palvelulupaus on ”Teemme työtä työsi eteen”.

– Tämä on se, mitä haluamme ja miten haluamme näyttäytyä. Oli se meidän asiakas työnantaja, työnhakija, yritys tai muu toimija, niin meidän tehtävä on tehdä työtä työsi eteen.

– Tehdään työtä suurella sydämellä, mutta ennen kaikkea tuloksekkaasti ja niin, että se näkyy myös aktiivisena yhteistyönä kuntien, alueella toimivien yritysten ja järjestöjen kanssa. Työvoiman liikkuvuus pitää turvata ja varmistaa, Sillanpää summaa.

Lue myös:

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*