Pokémon Go -peli voi koukuttaa myös aikuisen pauloihinsa. Kuva: Robert Seger

Hallitus aikoo vahvistaa opettajien ja rehtoreiden valtuuksia puuttua opetusta häiritsevään toimintaan lainsäädäntöä muuttamalla.

Lakiin kirjataan säännökset mobiililaitteiden käytön rajoittamisesta koulupäivän aikana.

Lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriö tiedottaa, että tavoitteena on vahvistaa oppilaiden keskittymistä opetukseen.

Perusopetuslakiin kirjataan myös säännökset aluehallintovirastojen toimivaltuuksista koulujen laillisuusvalvonnassa sekä liikunnallisen elämäntavan edistämisestä.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Opetus- ja kulttuuriministeriö on lähettänyt perusopetuslain muutosta koskevan esitysluonnoksen lausuntokierrokselle. Lausuntoja voi antaa 22.11. saakka.

Esityksen mukaan oppilas saisi jatkossa käyttää puhelintaan tai mobiililaitettaan oppitunnilla vain opettajan tai rehtorin luvalla oppimistarkoitukseen tai oman terveyden hoitoonsa.

Koulun olisi annettava tarpeelliset järjestyssäännöt puhelimien ja muiden mobiililaitteiden säilytyksestä ja käytöstä oppituntien, välituntien ja ruokailun aikana.

Tiedotteessa kerrotaan myös, että jos oppilas häiritsisi opetusta tai oppimista puhelimella tai muulla mobiililaitteella, olisi rehtorilla tai koulun opettajalla oikeus työpäivän aikana ottaa haltuunsa oppilaan puhelin tai muu mobiililaite. 

Muutoksella pyritään saamaan aikaan positiivisia vaikutuksia oppitunneilla keskittymiseen ja parannetaan koulujen työrauhaa. Sääntöjen selkiyttämisellä lisätään myös oppilaiden yhdenvertaisuutta.

Muita muutoksia perusopetuslakiin

Perusopetuslakiin lisätään säännös, jonka mukaan aluehallintovirastot voivat jatkossa oma-aloitteisesti ottaa tutkittavakseen, onko opetus järjestetty lain mukaisesti.

Lisäksi lakiin ehdotetaan lisättäväksi säännös aluehallintoviraston käytettävissä olevista sanktioista: huomautus, huomion kiinnittäminen, määräys ja uhkasakko.

Hallituksen tavoitteena on kääntää liikkuminen kasvuun jokaisessa ikäryhmässä. Sen vuoksi perusopetuslakiin lisätään säännös liikunnallisen elämäntavan lisäämiseksi perusopetuksen tavoitteisiin.

Opetushallitus päivittää lisäyksen mukaan perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet.

Lopuksi ministeriön tiedotteessa on ilmoitettu, että mobiililaitteiden ja aluehallintovirastojen osalta lakimuutoksia esitetään voimaan ensi vuoden elokuusta alkaen ja liikunnallisen elämäntavan osalta vuoden 2026 elokuusta alkaen.

Lue myös:

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*