Kevan tutkimuksen mukana mielenterveysperusteiset poissaolot ovat yleisimpiä lähihoitajilla, sosiaalialan ohjaajilla ja sosiaalityöntekijöillä, sairaanhoitajilla ja varhaiskasvatuksen opettajilla. Kuva: Seppo Haavisto

Mielenterveyden häiriöt ovat ohittaneet tuki- ja liikuntaelinsairaudet yleisimpänä sairauspoissaolojen syynä.

Erityisesti ahdistuneisuushäiriöistä johtuvat sairauspoissaolot ovat yleistyneet voimakkaasti jo pidemmän aikaa.

Nämä tiedot selviävät Kevan – työeläkevakuuttajan – tutkimuksesta, joka koskee 600 000 kunta-alan ja valtion eläkevakuutettua työntekijää.

Lisäksi Keva tiedottaa, että vuosittain noin 95 000 julkisen alan työntekijää joutuu vähintään 10 päivää kestävälle sairauslomalle työstä.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Mielialahäiriöistä masennus on ollut pitkään yleisin yksittäinen Kela-korvatun sairauspoissaolon diagnoosi julkisella alalla.

Ahdistuneisuushäiriöt ovat kuitenkin viimeisen kymmenen vuoden aikana nousseet yleisimmäksi vähintään 10 päivää kestäneen sairauspoissaolon syyksi.

Kevan tiedotteen mukaan erityisesti nuoret työntekijät ja sote-alan sekä varhaiskasvatuksen ammateissa toimivat kärsivät ahdistuneisuushäiriöstä.

Hurja esiintyvyyden kasvu

Ahdistuneisuushäiriön esiintyvyyden nousu alkoi jo selvästi ennen koronapandemiaa, heti kymmenvuotisen tarkastelujakson alussa, ja on lähes nelinkertaistunut tänä aikana.

Ahdistuneisuushäiriön osuus kaikista ensisijaisista sairauspoissaolodiagnooseista oli vuonna 2013 noin 2,2 prosenttia ja vuonna 2022 jo 7,6 prosenttia, tiedotteessa kerrotaan.

Nousu on ollut voimakasta kaikilla, mutta erityisesti nuorimmilla ikäryhmillä. Alle 30-vuotiailla ahdistuneisuushäiriön esiintyvyys on yli viisinkertaistunut ja oli vuonna 2022 jo yli kaksi prosenttia.

Ahdistuneisuushäiriö oli tuolloin yleisintä sosiaalialan ohjaajilla ja lähihoitajilla, sosiaalityöntekijöillä, henkilökohtaisilla avustajilla, varhaiskasvatuksen opettajilla ja terveydenhoitajilla.

Harvinaisin häiriö oli pelastajilla, upseereilla ja aliupseereilla, lääkäreillä, kiinteistöhuollon työntekijöillä ja keittiötyöntekijöillä.

Työnantajien huomiota tarvitaan

Myös vakavat stressireaktiot ja unihäiriöt ovat yleistyneet huomattavasti kaikissa ikäryhmissä, ja näidenkin kohdalla kehitys on alkanut jo ennen koronapandemiaa, kasvun kiihtyessä pandemian aikana.

Vakavia stressireaktioita esiintyy eniten keski-ikäisillä, unihäiriöitä melko lailla saman verran kaikissa ikäryhmissä.

– Ahdistuneisuushäiriön yleistyminen on ollut näkyvissä Kelan tilastotutkimuksissa, mutta nyt saimme ensi kertaa näkymää julkisen sektorin työntekijöiden Kela-korvattuihin sairauspoissaoloihin ja pystyimme tarkentamaan ikä- ja ammattiryhmän tasolla yleisimpien diagnoosien kehityskulkuja, kertoo tilastoanalyytikko Petra Sohlman.

– Ahdistuneisuushäiriöiden, vakavien stressireaktioiden ja unihäiriöiden yleistyminen on ehdottomasti asia, johon on kiinnitettävä huomiota paitsi työkyvyttömyystutkimuksen, myös lääketieteen ammattilaisten ja työnantajien puolelta. Trendi on ollut pitkäkestoinen, ja alkanut jo selvästi ennen koronapandemiaa, Sohlman jatkaa tiedotteen mukaan.

Stigma vähentynyt

Johtajaylilääkäri Tuula Metsä toteaa, että tällä hetkellä ahdistuneisuushäiriöiden ylitunnistaminen tuntuisi olevan suurempi ongelma kuin niiden tunnistamatta jääminen.

– Mielenterveysongelmiin liittyvä stigma on vähentynyt, ja hoitoon hakeudutaan entistä herkemmin. Normaaliin elämään kuuluville negatiivisille tunteille annetaan liian helposti häiriödiagnoosi, Tuula Metsä sanoo.

– Jo ennen koronapandemiaa alkanut älylaitteiden ja sosiaalisen median käytön huomattava kasvu näyttäytyy merkittävänä taustatekijänä ahdistuneisuusoireiden lisääntymisessä. Kasvokkain tapahtuvaa vuorovaikutusta on koko ajan vähemmän, ja somen ulkonäkökeskeisyys ja peukutukset haastavat itsetuntoa.

Sairausmäärien jyrkästä kasvusta huolimatta ahdistuneisuushäiriöt, unihäiriöt ja stressireaktiot eivät ole vieneet ihmisiä samoissa määrin työkyvyttömyyseläkkeelle.

– Mielenterveyssyistä haettujen työkyvyttömyyseläkkeiden hylkäysprosentissa on nähtävissä selvää kasvua. Suurin yksittäinen syy hylkäyksille on se, että sairausperuste ei täyty, toisin sanoen mielenterveyden häiriötä ei nähdä vakuutuslääketieteen näkökulmasta riittävän vakavina. Taustalla ovat usein myös puutteelliset hoito- ja kuntoutusyritykset, Tuula Metsä toteaa.

Yli miljoona henkilöasiakasta

Kevan tutkimuksessa tarkasteltiin Kelan korvaamia, 10 päivää tai pidempään kestäneitä sairauspoissaoloja kunta-alan ja valtion vakuutetuilla vuosina 2013–2022.

Keva on Suomen suurin työeläkevakuuttaja. Keva huolehtii julkisen sektorin työntekijöiden eläkeasioista.

Kevalla on yli 1,3 miljoonaa henkilöasiakasta.

Lue myös:

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*