Emeritaprofessori Briitta Koskiaho-Cronström: Valinnanvapaus synnyttää kahden kerroksen väkeä
Kenenkään tavallisen eläkeläisen raha ei riitä pitkälle menevään valintaan, vaan se kerros on todella ohut, joka voi täysin riippumattomasti valita, Briitta Koskiaho-Cronström arvioi. (Kuva: Ville Miettinen)
Briitta Koskiaho-Cronströmin mielestä sote-uudistusta linjataan yhteiskuntaan, joka meni jo. Palvelujen pitäisi tulla ihmisten lähelle, ei mennä mammuttikeskuksiin kauas heistä, hän sanoo.
– Pitää kävellä varovaisesti, sillä polveni on leikattu jokin aika sitten, sanoo Briitta Koskiaho-Cronström noustessaan autosta jäiselle kadulle Tammisaaressa.
Sosiaalipolitiikan professori emerita Koskiaho-Cronström asuu kahdella paikkakunnalla. Polveaan hän kävi hoidattamassa Tammisaaren sijasta kotikaupungissaan Tampereella TAYSissa. Koskiaho-Cronström sanoo pohtineensa tarkasti, missä polvi tulisi leikata.
– Olen seurannut paikan tuloksia ja toimintaa pitemmän aikaa. Kaikilla on periaatteessa mahdollisuus nykylain mukaan valita erikoissairaanhoidon hoitopaikka, mutta kysymys on potilaan voimavaroista ja tiedosta, Koskiaho-Cronström muistuttaa.
Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)
Ja tässä tullaan siihen, mikä häntä sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslinjauksissa huolettaa.
– Ollessani sairaalassa sain heti vahvoja lääkkeitä ja olin niistä ihan pöpi. Silloin tulin ajatelleeksi, kuinka sellainen ihminen, joka on pitkäaikaissairas tai vanhuuden sairas, voi valita yhtään mitään.
– Valinnanvapaudesta touhottaminen niiden kohdalla, jotka ovat taloudellisesti, henkisesti ja sosiaalisesti vähävoimaisia, on aika outoa. Tällaisten henkilöiden kohdalla olisi paljon parempi, jos kuntiin perustuvaa julkista lähipalvelujärjestelmää olisi uudistettu voimallisesti, Koskiaho-Cronström sanoo.
– Ihmettelen suuresti, miksi kunta on niin kauhean vihattu. Sehän edustaa lähipalveluja, jotka juuri näille ihmisille ovat elintärkeitä.
Uudistusta mietittävä
uuden yhteiskunnan kautta
Briitta Koskiaho-Cronström toimi Tampereen yliopiston sosiaalipolitiikan professorina 1980-2004. Eläkkeelle jäämisen jälkeen hän on jatkanut tutkimustyötä ja seurannut muun muassa sosiaalipolitiikan markkinoistumista ja valinnanvapauden kehittymistä muualla Euroopassa.
Suomen suuntaa sote-uudistuksessa hän pitää takapajuisena. Samaan aikaan, kun muualla pohditaan uusliberalismin loppumista Euroopassa ja sen jälkeistä uutta suuntaa, Suomessa uudistetaan uusliberalistisin taloudellisin perustein, Koskiaho sanoo.
– Teemme uudistusta menneelle yhteiskunnalle, kun pitäisi katsoa sitä, mikä on tulevaisuudessa.
Koskiaho-Cronströmin mielestä uudistuksessa ei huomioida esimerkiksi työelämän muutosta ja työvoiman liikkuvuutta tilapäistöiden osuuden kasvaessa. Suomessakin työvoimasta 30 prosenttia tekee työtä vailla vakituista työpaikkaa, hän muistuttaa.
Hänen mielestään uudistusta pitäisi miettiä kokonaan uuden yhteiskunnan kautta. Sellaisen joka ei ole paikkaan sidottu, vaan jossa ihmiset voivat liikkua vapaasti ja heillä on palvelut käytettävissään siellä missä he liikkuvat.
Ei niin, että palvelut sidotaan maakuntaan ja ihmisen pitää sitoutua vuodeksi johonkin paikkaan.
Koskiaho-Cronströmiä pöyristyttää se, että pitää tietää kaksi viikkoa ennen, kun vaihtaa toiseen maakuntaan, että tulee sairastumaan siellä.
– Täysin absurdi ehdotus!
Myös osa eläkeläisistä asuu usealla paikkakunnalla tai käy hoitamassa toisessa maakunnassa vaikkapa lapsenlapsiaan.
Koskiaho-Cronström olettaa, että julkisen järjestelmän rinnalle syntyy nopeasti uusia vakuutusjärjestelmiä, kuten Saksan hoitovakuutus eläkeläisille.
– Saksassa se on sosiaalivakuutusta, Suomessa se olisi todennäköisesti yksityistä. Maahan luodaan kahden kerroksen väkeä -järjestelmä.
Valinnanvapausjärjestelmä aiheuttaa hänen mukaansa yksityisyyden, joka kuuluu uusliberalistiseen ajattelutapaan: ne, joilla on rahaa, maksavat yksityisesti.
– Kenenkään tavallisen eläkeläisen raha ei riitä pitkälle menevään valintaan, vaan se kerros on todella ohut, joka voi täysin riippumattomasti valita.
Miksi hoito siirretään
mammuttiyksikköihin?
Yksinäisten ihmisten ja yhden hengen kotitalouksien kasvava määrä on toinen asia, joka sote-uudistuksen isoissa linjoissa näyttää Koskiaho-Cronströmin mielestä unohtuvan.
Kehitykseen eivät hänen mielestään sovi suuret sote-keskukset, jotka voivat olla kaukanakin ja joiden välillä pitää tehdä valintoja primäärihoidossa.
– Ihmettelen, miksi hoitoa siirretään mammuttiyksiköihin, kun ihmiset ovat entistä enemmän yksin ja perheet pieniä. Silloinhan pitäisi päinvastoin tuoda lähipalvelut lähelle ihmisiä.
Esimerkiksi Tanskassa kunta voi käyttää samanaikaisesti eri menettelyjä valinnanvapauden toteuttamiseksi eri alueilla ja eri palveluissa. Valittavaan menettelyyn vaikuttavat siellä yleinen taloustilanne, kunnan poliittinen ilmapiiri, paikalliset erityispiirteet ja markkinoilla toimivien palveluntuottajien määrä
– Miksei valinnanvapautta voi ymmärtää samaan tapaan kuin Tanskassa nimenomaan primääritason terveydenhuollossa?
Koskiaho-Cronström muistuttaa, että Tanskassa tietyllä alueella asuva lääkäri voi olla sopimussuhteessa julkiseen järjestelmään.
Hän toimii yksityisenä ammatinharjoittajana ja ottaa vastaan potilaita, ja kuntalainen voi valita kenen luokse menee. Vastaanotto voi olla vaikka omakotitalossa, josta lääkäri voi olla digitaalisessa yhteydessä sairaalaan tarvittaessa.
– Tanskassa terveydenhuolto on muun elämän sisällä, Suomessa uudistetaan hallintorakenne edellä eikä sen kannalta mikä olisi ihmiselle parasta hoitoa.
Informaatiota tarjolla
vielä vain harvoille
Kuntaliiton sote-yksikössä on laskettu, että valinnanvapauden henkilökohtainen budjetti voi tuoda satojen miljoonien eurojen kustannukset. On esitetty, että henkilökohtaista budjettia pitäisi ensin pilotoida perusteellisesti, ennen kuin säädetään sen käytöstä laki.
Englannissa henkilökohtainen budjetti on ollut valinnanvapauden kehittämisessä mukana 1990-luvulta, ja siinä on edetty pienin askelin.
Kokeilemalla etenemisen ohella Englannin valinnanvapauden ytimessä on ollut informaatio. Kansalaiselle tulee tarjota tietoa, jonka pohjalta hän voi tehdä valintoja.
– Informaation ja laatukriteerien kehittäminen on jatkunut koko ajan. Palvelun tuottajia, niin yksityisiä kuin julkisiakin, valvotaan jatkuvasti.
Järjestelmän alkuvaiheessa Englannissa tarkastajat saattoivat koputtaa varoittamatta vanhainkodin oveen aamukuudelta ja mennä katsomaan, millaista hoito todella on, Koskiaho-Cronström kertoo.
– Ihmisten on mahdollista seurata jatkuvasti, missä kunnossa mikäkin paikka on. Kun tekee valintoja, tietää aika hyvin, mitä valitsee, hän kuvaa Englannin tilannetta.
Suomessa perusteellinen tiedon tarjoaminen hakee vielä muotoaan. Palveluvaaka.fi-palvelu avautui puolitoista vuotta sitten, mutta varsinaista vertailutietoa se tarjoaa vähän.
HUSin kehittämisylilääkäri, neurokirurgi Miikka Korja esitti taannoin Nuori Lääkäri -lehdessä, että ainoa tapa saada hoidon kustannukset kuriin ja laatu korkealle on panostaa informaatioon: julkaista jokaisen leikkauksia tekevän lääkärin komplikaatioprosentit internetissä.
Korjan mukaan tämä pakottaisi nostamaan laatua, kun arviot perustuvat todellisiin leikkaustuloksiin.
– Suomessa tiedon kerääminen on vielä alkuvaiheessa. Informaation saaminen vaatii asiakkailta tietoa ja asiantuntemusta, Briitta Koskiaho-Cronström sanoo.
Hän itse osasi kaivaa tietoa ja pääsi palkitun ortopedin leikattavaksi. Polven hoidossa toteutui se, mitä Koskiaho-Cronström mieltää perinteiseen hyvinvointivaltion järjestelmään kuuluvaksi: hoito perustui luottamukseen, lääkäri oli empaattinen ja potilas koki, että häntä todella kuunnellaan ja että lääkäri ja koko tiimi tekee parhaansa. Tämän jälkeen jokainen voikin olla ylpeä työstään.
Artikkeli on julkaistu Kuntalehdessä 3/2017
Briitta on ikävä kyllä oikeassa. Uutta sote-uudistusta tehdään menneen ajan yhteiskunnalle ja kymmenen vuotta jäljessä. Olen ihan omakohtaisesti pohtinut valinnanvapaus- jargonia. Minä olen reippaasti yli 50 vuotias ja työelämää kunnallisella puolella jo yli 30 vuotta. Olen pitkälle koulutettu. Perheemme taloudellinen tilanne on turvattu. Rakennamme mieheni kanssa noi vähän yli tunnin ajomatkan päähän itsellemme kakkosasuntoa eli kesämökkiä. Tavoitteena meillä on viettää tulevaisuudessa yhä suumepi osa ajastamme, kenties osa-aikaeläkkeen tms johdosta siellä. Mutta jos sairastumme, pitääkö teitää sairastamisemme kaksi viikkoa aikaisemmin, entäs jos lapsemme ja heidän perheensä, saati lapsen lapsemme majailevat luonamme? Lapset eivät kysy aikaa ja eikä paikkaa, jos sattuu korvatulehdus iskemään päälle. TOisaalta olemme pohtineet että vanhin lapsemme voisi väsätä mökillämme väitöskirjaansa tai mieheni voisi siirtää työhuoneensä ja tehdä töitä kakkospaikastamme käsin? Tuleva sote-uudistus sitoo kansalaisten liikkuvuudeen ja on este joustaville arkielämän ratkaisuille. Kuka valvoo, että vähemmän koulutettu väestö tietää mitä valitsee, kun aina alan asiantuntijakaan ei tiedä ja viimekädessä päätöksen ja vastuun ottaa aina asiakas niin kuin olemme nähneet pankkimaailman toimminnasta. Pankit kauppaavat omia tuotteitaan osakkeenomistajille välittämättä hyötyykö asiakas siitä ja peräti menettää koko omaisuutensa! Jäkikäteen on hyvä viisastella ja antaa huomautuksia tms anteeksipyyntöjä, mitkä ovat jo menettäneet tehonsa ja merkitysarvonsa nyky-yhteiskunnassa. Näennäistä saivartelua niin kuin Rehulan anteeksipyyntö sijoituksessa olleille kaltoinkohdelluille lapsille. Olen no ikäihiminen, jolle pelkäötpuheet ja saivartelut eivät enää riitä, jos sairaus iskee päälle silloin toimitaan !
Kiitos erinomaisen hyvästä kannanotostanne, Emeritaprofessori Briitta Koskiaho-Cronström.
Suomen So-te hanke on juurikin ”menneen maailman” tuote, jonka toteuttamisen ”riskianalyysiäkään” ei varmasti ole tehty – Länsi-Metro jää ”lastentarhatuotteeksi tämän So-te-sopan rinnalla”..
Ei yhteiskunnan vastuullista hoitoa ja kehittämistä voi hoitaa ”heikkojen hallitusohjelmien” pakkoläpiviennin pohjalta – periaatteella: ”että kun tuli hallitussopu saaduksi näillä reunaehdoilla”…
Murheellista, ja meille kansalaisille ja veronmaksajille todelle kallista ja holtitonta yhteisten asioiden hoitoa!
Terveisin ”Koivikon keskeltä”
Riitta Korhonen