Politiikan korttipöydässä on nyt kovat säännöt
On se mielenkiintoista tämä toimittajan homma. Viime viikolla kaikki suitsuttivat kokoomuksen, SDP:n ja perussuomalaisten hallituskoalitiosta, joka ottaisi maassa poliittisen vastuun huikeiden eduskuntavaalien jälkeen. Tältä pohjalta tuli laadittua myös tänään ilmestyvän Kuntalehden kansitekstit. Kolme suurta ottaisi nyt vallan, myös kunta-asioissa.
Mutta sitten koitti vappuviikonloppu ja nappeja uhkasi lennellä Timo Soinin takista Paavo Arhinmäen avustamana. Napit pysyivät kuitenkin kiinni, eikä takki kääntynyt. Mutta yhä useamman muun puolueen johdon takinliepeissä lepatti. Portugali on nyt kirosana suomalaisessa sisäpolitiikassa. Toissapäivänä atmosfääri oli aivan toinen kuin vajaa viikko aiemmin. Muun muassa Kunta-Tv:n haastattelemien poliitikoiden, demarien Jouni Backmanin, kokoomuksen Petteri Orpon ja perussuomalaisten Jussi Halla-ahon puheista saattoi todeta, että kaikki on aivan levällään. Jo itsestään selväksi hoettu hallituskokoonpano on vielä kaukana toteutumisesta.
Käynnissä on nyt politiikan kova ja jännittävä korttipeli, jossa sääntöihin ei kuulu konsensuspakko. Pöydän ympärillä luimistelevat pääpelurit Jyrki Katainen, Timo Soini, Jutta Urpilainen, mutta lätkintään ottavat osaa antaumuksella myös Mari Kiviniemi, Paavo Arhinmäki, Anni Sinnemäki, Stefan Wallin ja Päivi Räsänen. Juuri nyt pelissä ei armoa anneta. Nyt vedetään kotiin päin ja härskisti. Jos joku yrittää mumista jotain ns. kansallisesta edusta, hänet nauretaan kuoliaaksi. Konsensus on – jos ei kuollut niin ainakin piilossa kuin Osama. Ja tällekin kävi sitten huonosti.
Jos nyt pelaat hyvin, on kasassa toimintakykyinen hallitus, jossa puolueen hallussa on hyvät ministeripaikat. Jos nyt nokitat vähän pieleen, voi edessä olla hallitusvastuu, mutta heikoilla asetelmilla. Jos nokitat kokonaan väärin, olet tästä hallituksesta varmasti ulkona.
Tilanne on niin levoton, että on vaikea sanoa kenellä on eniten tai vähiten hävittävää. Kataisella ainakin on paljon hävittävää. Historiallinen pääministeripuolueen asema on vähintään uhanalainen ja tarjolla on ehkä parhaimmillaankin sellaisen pääministeripuolueen vetäjän asema, jolla on tosi vähän luotettavia kavereita oman puolueen ulkopuolella. Urpilaisellakin on hävittävää, sillä hän ja puolue tarvitsevat aivan ehdottomasti näköalapaikan valtioneuvoston linnasta. Timo Soinilla on sikäli vähiten hävittävää, että hän voi yrittää eristää Suomen Euroopasta sekä oppositiosta että hallituksesta käsin. Kummastakin se käy mainiosti. Jos hän jäisi oppositioon, olisi marttyyrin rooli enemmän kuin sopiva.
