Järki vai tunteet

Erityisen hämmästyneitä on oltu niissä useissa kunnissa, joissa on tehty kovasti töitä laitoshoidon vähentämiseksi ja uusien hoitomuotojen kehittämiseksi. Tuloksetkin ovat olleet erinomaisia. On saatu aikaan säästöjä ja samalla saatu parannettua vanhusten elämänlaatua. Ja mikä tärkeintä, kehitystyötä on tehty kunnissa yhdessä henkilöstön kanssa. Miksi näitä tuloksia ei nyt haluta kuulla, kun kiintiöistä keskustellaan?

Saadaanko kiintiöillä sitten parempaa hoitoa? Tehy julkisti jo keväällä selvityksen, jonka mukaan ”jäykkä henkilöstömitoitus ei takaa vanhusten hoidon laatua”. Samalla linjalla ovat kuntien sosiaalijohtajat, lähes poikkeuksetta. Laitoshoidosta on myös tehty tuoreita, perusteellisia selvityksiä useissa kaupungeissa. Niitä esitellään tämän lehden sivuilla.

Keskeinen viesti on, että kiintiöt veisivät vanhusten hoitoa takaisin kalliiseen laitosvaltaisuuteen, mistä on koko ajan pyritty eroon. Toinen havainto on, että vanhusten laitoshoidossa noudatetaan akuuttisairaanhoidon vuodeosaston toimintamallia ja se määrittelee kustannustason. Näitä malleja purkamalla on päästy hyviin tuloksiin, näyttöjä on.

Kiintiöiden mittasuhde on keskustelun aikana myös muuttunut. Ministeriön ensi arviot noin 70 miljoonan lisärahan tarpeesta ovat osoittautuneet tuulesta temmatuiksi. Kuntatyönantajat laski 0,7 hoitajan mitoituksen hinnaksi 250 miljoonaa euroa ja noin 5 500 työntekijää. Nyt tämä myönnetään jo ministeriönkin käytävillä.

Keskustelu vanhusten hoidosta on luonnollisesti politiikan tekemistä kuntavaalien alla. Menojen tuntuva lisääminen tilanteessa, jossa kunnat joutuvat jo tällä hetkellä tekemään rajujakin leikkauksia, on kuntien kannalta kestämätöntä. Otetaan esimerkiksi vaikka Vantaa, joka on laittamassa talouttaan kuntoon jo nyt ki
peiksi koetuilla leikkauksilla, mm. karsimalla kouluavustajia. Siitä huolimatta Vantaalla on jouduttu toteamaan, että veroprosentin nosto on edessä – leikkauksilla, siis palveluja karsimalla, ei päästä tavoitteeseen.

Euroopan talous on jo taantumassa ja Suomessa on ummistettu silmät siltä, että maan vaihtotase on pudonnut nopeasti kriisimaiden tasolle. Kun näköpiirissä on vain verotulojen vähenemistä, yhtälö on mahdoton. Nykyisellä tiellä edessä näyttää siis olevan rankka säästökuuri, jossa koko julkisen palvelun taso ja laajuus on pakko miettiä ja mitoittaa uudelleen.

Hyvinvointiyhteiskuntaa ei voi loputtomiin pitää yllä velkarahalla. Se tarvitsee maksajakseen tervettä taloutta, työllistäviä yrityksiä ja vientituloja.