Kestävyysvajetta ei näy kylän raitilla - ainakaan vielä
Liitosten vastustajat, esimerkiksi kehyskunnat Kaarina ja Mustasaari, toki pysyivät kannoissaan, mutta nyt keskustellen, perusteluja ja argumentteja hakien.
Emeritusprofessori Pentti Meklin tiivisti kuntauudistuksen asenteellisen vastustuksen toteamalla, että ”kestävyysvaje ei tule vastaan kylän raitilla”. Hallituksen ja kuntaministerin markkinoima kestävyysvaje on ylätason termi ja perustelu, joka ei auta näkemään paikallisesti kuntaliitosten tarvetta. Hänen mielestään ratkaisevaa on, miten nyt – joko maakuntakierroksilla tai selvitysmiehen tuella – pystytään löytämään paikalliset perusteet ja tarve liitoksille, sellaiset, jotka myös paikallisesti ymmärretään ja hyväksytään, nähdään oikeiksi.
Rakennetyöryhmän raportti on sinänsä erinomainen saavutus näin lyhyessä ajassa. Siitä työryhmä ansaitsee täyden tunnustuksen. Siinä on käyty perusteellisesti läpi kuntien talous ja niiden tulevaisuuden näkymät ja sen jälkeen toimeksiannon mukaisesti katsottu, millä tavalla alueella ”vahvan peruskunnan tavoite” voisi täyttyä. Asiointia on kartoitettu kylien tarkkuudella.
Selvitys on ammattitaitoinen, mutta samalla mekaaninen. Se ei esimerkiksi vastaa emeritusprofessori Meklinin kysymykseen siitä, miten kunnat saadaan paikallisesti kokemaan, että liitosjärjestelyistä on heille etua, joko lyhyellä tai pidemmällä tähtäimellä.
Tämä lieneekin suurin maakuntakierroksen haaste; saada kunnat keskenään selvittämään liitoksen hyötyjä ja haittoja, mutta nimenomaan mahdollisuuksia. Tässä hallitus nyt siis lähtee ”auttamaan” kuntia pakollisilla liitosselvityksillä – ja selvitysmiehillä, jos sellaisia riittävästi löytyy. Nykyisen lainsäädännön mukaanhan kunta ei voi kieltäytyä liitosselvityksestä, joita nyt siis on luvassa 66, pääkaupunkiseutu mukaan lukien.
Poliittisia ongelmia kuntauudistuksen tiellä riittää. Poliittisen ohjausryhmän puheenjohtaja Maarit Feldt-Ranta vakuutti kunta.tv:n haastattelussa vain viikko ennen esityksen julkistamista, että hallituksen linja pitää. Julkistamisen jälkeen hän otti muiden demarien tapaan selvää etäisyyttä esitykseen. Samoin teki vasemmistoliitto Martti Korhosen suulla.
Erikoinen tilanne on Keski-Pohjanmaalla, minne työryhmä esittää koko pienehkön maakunnan kokoista kuntaa. Kokkolan valtaapitävät – hallituspuolueiden edustajat – sanoutuivat irti tulevasta ehdotuksesta jo edeltävänä sunnuntaina Keskipohjanmaa–lehden kirjoituksessa. Erikoista siinä oli, että vastustajien etunenässä oli valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen isä, Kari Urpilainen, ja perässä tuli kristillisten Bjarne Kallis sekä muita hallituspuolueiden kuntapoliitikkoja.
Nykyisten kannatuslukujen perusteella maakunnan kokoisesta Kokkolasta voisi tulla keskustalainen kunta! No, ei koko maakunnan kokoiselle kunnalle taida olla kovin paljoa kannatusta keskustassakaan.
Kuntajohtajien äänekäs rooli kuntauudistuskeskustelussa on niin ikään herättänyt hämmästystä. Pelkäävätkö kuntajohtajat omien asemiensa puolesta? Kokenut poliitikko ja nykyinen kuntajohtaja Kari Häkämies muistutti, että demokratiassa päätöksen teko kuuluu poliittisesti valituille päättäjille.
Häkämies myös provokatorisesti kysyi, miksi äänekkäimmät puheenvuorot tulevat niistä kunnista, joiden olemassaolo perustuu verotulojen tasaukselle? Mitä se sellainen itsenäisyys on, jota rakennetaan muiden kuntien rahoilla, hän kysyy. Tässä kohtaa Häkämies toki hieman oikaisee ja unohtaa, että vastustajien etulinjassa on myös joukko varakkaita kehyskuntia, joista monet ovat tasauksen maksajia – eivät saajia – ja niiden lisäksi Espoo!
Totta toki on, että monissa kunnissa ei edes luottamusmiehillä ole tarkkaa käsitystä siitä, mistä kunnan rahat oikeasti tulevat. Monien kuntien palveluja tuetaan jopa kymmenien veroprosenttien verran rikkaampien pussista. Silti tätä tapahtuu myös kaupunkien sisällä ilman, että se kulkee minkään tasausjärjestelmän kautta. Helsingissä sen suunta on esimerkiksi Töölöstä Jakomäkeen.
Hannu Kataja
