Liikennekuri on höltynyt hillitsemättömästi
Surullisia uutisia voi lukea viikoittain. Piittaamattomat kuljettajat eivät välitä omasta, eivätkä muiden hengestä. Suojatien ylittäminen on varmistettava, vaikka vihreä valo palaa. Pienille koululaisille vihreä valokaan ei takaa mitään. He luottavat valoihin, eivätkä näe kaaharia kuten aikuinen, joka saattaa ennakoida vaarallisen tilanteen.
Useimmiten vasta lapsen kuolema herättää yhteiskunnan rakentamaan alikulkutunnelin tai tekemään muita rakenteellisia uudistuksia.
Poliisi valvoo liikennettä partioimalla, kameroiden avulla ja ratsioin. Resurssit ovat vain liian pienet kaikkialla maassa. Sen on poliisijohtokin myöntänyt. Poliisilla on kosolti muutakin tehtävää kuin valvoa liikennettä tehokkaasti esimerkiksi Helsingin kokoisessa kaupungissa. Ratsiaan joutuminen on äärimmäisen harvinaista. Tietoisuus siitä on vain lisännyt holtittomuutta.
Poliisi ja Liikenneturva ovat valistaneet kaikkia teillä liikkuvia vuosikymmeniä. Valistusta on jatkettava, muta rinnalle on löydettävä muita keinoja.
Liikenneturvan hallituksen uudella puheenjohtajalla, vasemmistoliiton kansanedustaja Martti Korhosella on 40 vuoden liikennekokemus. Hän laskee ajaneensa vuosittain noin 40 000 kilometriä ja nähneensä maanteillä ja kaupungeissa miltei kaiken. Uusina onnettomuuden aiheuttajina ovat hänen mukaansa autoilijoiden muut puuhat ajamisen ohessa: kännykkään puhuminen on yleistä, samoin radion räplääminen tai tupakan kaivaminen. Pahimmillaan kuljettaja puuhaa kaikkea mahdollista yhtä aikaa liikkuvassa autossa.
Korhosen mukaan ainoa tehokas keino on valvonnan tuntuva lisääminen. Se on hänen mukaansa kunnille suuri haaste.
Korhonen on miettinyt, miten valvontaa voitaisiin tehostaa. Hänen mielestään ammattikorkeakoulussa vuosia opiskelleen poliisin voisi korvata kevyemmän koulutuksen saaneilla ammattilaisilla, vartijakoulutuksen tai pysäköinnin valvojien koulutuksen tapaan.
Hän ehdottaa esimerkiksi liikennekurikoulutuksen saaneita ammattilaisia, joiden koulutus olisi lyhyempi ja pääasiassa liikennekuriin liittyvä. Se olisi silti viranomaisvalvontaa.
Hän heittää esimerkin. Yhdessä valvontapartiossa olisi pari poliisia auton kanssa ja tarvittavaksi katsottava joukko liikennekurin valvojia. Poliisi johtaisi valvontaa, mutta liikennekurikoulutuksen saaneilla olisi oikeus esimerkiksi pysäyttää ylinopeutta ajava ja puhalluttaa hänet. Poliisi hoitaisi takaa-ajot ja pidätykset. Näin koulutettua väkeä voitaisiin käyttää enemmän ja useassa paikassa.
Korhosen mukaan kunta olisi luonteva, uudenlaisen ja laajemman valvonnan toteuttaja. Korhonen muistuttaa, että tällaisen uudistuksen ensisijainen tehtävä olisi tietenkin liikenneturvallisuus. Tehovalvonnalla kunta saisi kuitenkin lisätuloja toiminnan rahoittamiseen. Tuloja voisi kertyä myös muihin uudistuksiin. Samalla poliiseja voitaisiin irrottaa muihin tehtäviin.
Ruotsissa on Korhosen mukaan ennakkoluulottomasti kokeiltu erilaisia valvontatapoja. Esimerkiksi tien poskeen viety vanha poliisiauto tai pelkkä poliisin tunnuksin varustettu auton kori on yllättävästi hillinnyt liikennettä. Saman havaitsee kuka tahansa autoilija myös Suomessa: kun jonoon ilmestyy poliisiauto, kaahailu loppuu kuin seinään.
Korhonen sanoo, että jos näillä valvontakeinoilla saadaan hillittyä yleistynyttä kurittomuutta ja yksikin ihmishenki pelastetuksi, ne ovat täyttäneet tehtävänsä.
Juha Heiskanen
