Mieluummin kertarytinä kuin ainainen kitinä
Viiden
miljoonan asukkaan Suomessa on 336 kuntaa, 70 seutukuntaa, 19 maakuntaa, 20
sairaanhoitopiiriä, 15 ely-keskusta, 6 aluehallintovirastoa, 260 kuntaa sosiaali-
ja terveystoimien YTA-alueilla ja taivas varjele mitä muuta.
Väki
vähenee 200 kunnassa. Joka toinen kunta on alle 5 000 asukkaan kunta. 70 kunnassa
syntyy vuodessa alle 20 lasta ja 150 kunnassa alle 50 lasta. Mediaanikunnan
koko on 5 760 asukasta.
Luvut
kertovat olennaisen alue- ja hallintorakenteesta: kunta-, alue- ja hallintouudistukset
ovat menneet päin hemmettiä vuosikymmenestä toiseen. Uudistuksia ei ole
juurikaan tehty vapaaehtoisesti. Se, mitä on tehty, on jäänyt usein uudistuksen
irvikuvaksi tai korkeintaan kosmeettiseksi näennäismuutokseksi.
Muutosperspektiivi on ollut tulevaisuuden sijaan tässä hetkessä.
Paras-uudistus
oli lähtökohdiltaan ensimmäinen vakava yritys valtiolta korjata epätervettä
tilannetta. Alku oli lupaava. Vähitellen on kuitenkin törmätty mäntyjen
mäntyyn, pyhään kuntarakenteeseen juuri siellä, missä eniten tarvittaisiin
uudistuksia ja muutoksia. Asiat ovat usealla alueella, jos mahdollista, vielä
enemmän sykkyrässä kuin ennen uudistuksen käynnistymistä.
Rohkenen
esittää vain yhden toiveen tulevalle hallitukselle: pistäkää hösseliksi kunta-,
alue- ja palvelurakennereformin kanssa. Muistakaa, että jotain on aina parempi
kuin ei mitään.
Aloittakaa
kunta-, alue- ja palvelurakennereformin läpivieminen 20 suurimmalta kaupunkiseudulta,
jossa sijaitsee noin 150 kuntaa. Neljä viidestä suomalaisesta näillä alueella,
jotka muodostavat yhtenäisistä työ-, asunto- ja palvelumarkkinoista.
Määrällinen ja valikoiva muuttoliike keskittyy samoihin hyvinvoiviin
kasvukuntiin.
Jos
halutaan todella viedä iso muutosreformi läpi kuntakentällä, sen painopiste ei
voi olla missään muualla kuin suurilla kaupunkiseuduilla. Muu maa kannattaa
jättää aluksi rauhaan. Reformeilla ei kannata kiusata yhtään enempää
”Savotta-Suomen” pikkukuntia.
Tanskan
kunta-, alue- ja palvelurakennereformi antaa hyvän esikuvamallin vahvojen
perus- tai suurkuntien muodostamiseksi. On samalla suden hetki laittaa
stoppi suurten kaupunkiseutujen sisäiselle kermankuorinnalle. Reformien
läpivieminen edellyttää viettelevien siirtojen, pienten porkkanoiden ja
suositusten rinnalle sellaisia rumia sanoja kuin pakko, puolipakko ja vapaaehtoinen
pakko.
Tarkoitan
’pakoilla” pakkoliitoksia, väestöpeittoalueiden asukasluvun kasvattamista,
valtionosuuksien rukkaamista, seudullisiin sanktioihin perustuvia sitovia
neuvottelu- ja sopimusmenettelyjä jne. Oli niin tai näin mieluummin veret
seisauttava kertarytinä kuin jatkuva kitinä.
Timo Aro
Kirjoittaja on Porin kaupungin kehittämispäällikkö.
