Mitä veret seisauttavien vaalien jälkeen?
Nyt käydyissä eduskuntavaaleissa keskustelu painottui loppumetreillä varsin vahvasti Euroopan rahoituskriisin liittyviin kysymyksiin. Kuntien näkökulmasta valitettavan vähälle huomiolle jäivät kuntien kannalta tärkeät teemat, kuten tulevaisuuden haasteet sosiaali- ja terveystoimessa, kuntien rahoituspohjan riittävyyteen liittyvät kysymykset sekä aluepolitiikka.
Tuleva eduskuntavaalikausi on kuntien toimintaedellytysten ja rahoituksen varmistamisen näkökulmasta elintärkeä. Toivottavasti nyt aloittava eduskunta huomioi nämä haasteet ja uskaltaa myös rohkeasti tehdä tarvittavia priorisointeja, jotta kuntien kaikkein tärkeimmät peruspalvelut voidaan jatkossa turvata. Nykyisenkin palvelurakenteen rahoittaminen tuottaa jo nyt kunnille suuria haasteita ja lähivuodet tulevat nykyiselläkin palvelurakenteella ja rahoituspohjalla olemaan vaikeat – tai lähes mahdottomat – hoitaa. Priorisointeja on pakko tehdä sen sijaan että kunnille sälytettäisiin jatkuvasti lisää tehtäviä.
Tulevalla eduskuntavaalikaudella tultaneen tekemään enemmän vaikeita kuin helppoja päätöksiä kuntia koskien. Kunnille tulee muun muassa taata työrauha Paras-hankkeen ja lainsäädäntömuutosten osalta, jotta aikaisemmin sovitut palvelurakenteet voidaan toteuttaa ilman, että kuntia heti patistetaan uusiin rakennemuutoksiin. Paras-hankkeen aikana sovitut tehtävät kuntien välillä eivät ole käytännössä vielä edes valmiit, joten on tärkeää, että ne saadaan nyt kovan työn jälkeen toimimaan. Paras-hanke on aiheuttanut monissa kunnissa muun muassa sen, että alituinen muutos alkaa näkyä henkilöstön työssä jaksamisessa, eikä muutospaine valtion suunnalta varmasti helpota tilannetta.
Viime vuosien hallitsemattomien rakenne- ja lainsäädäntömuutosten sijaan tuleekin keskittyä palvelukokonaisuuksien kokonaisvaltaiseen hallintaan. Jokaisen maamme hallituksen ei tarvitse tehdä rakenteellisia ja harkitsemattomia muutoksia vain sen vuoksi, että jotakin vaalikauden aikana olisi yritetty saada aikaan. Jälki on monesti myös rumaa. Nyt odotetaan uusilta lainsäätäjiltämme kylmäpäisyyttä ja viisautta niin, että muutoksia ei tehdä muutosten vuoksi. Muutokset ovat toki tarpeen ja asioita tulee tarkastella kriittisesti, mutta muutos ei saa olla pysyvä olotila – kuten viime vuodet ovat nyt olleet.
Onnea ja menestystä uusille edustajillemme haasteellisiin vuosiin.
Olli-Pekka Salminen
Kirjoittaja on Kemijärven kaupunginjohtaja