Kuntakeskustelu käyntiin
Uudistuksen tarpeeseen ei näin oteta kantaa. Tämä on valitettavaa, sillä kuntalaisille jää väärä kuva hankkeesta, jolla on selvästikin tarkoitus pelastaa kunnallinen palveluntuotanto.
Kunta-alaa kohtaavat lähivuosina merkittävät haasteet. Pienin niistä lienee maaliskuussa päätettävät leikkaukset kuntien valtionosuuksiin valtion ylivelkaantumisen estämiseksi. Valtionosuuksien leikkauksia ei pidä vähätellä, sillä esimerkiksi Suomenniemen tapauksessa lähes puolet kunnan tulorahoituksesta tulee nimenomaan valtionosuuksista.
Rakenteellisesti merkittävämpiä ongelmia ovat kuitenkin muutokset kuntien demografiassa sekä laajamittainen henkilöstön eläköityminen. Näistä jälkimmäinen tarkoittaa sitä, että muutaman vuoden kuluttua kuntien tulisi palkata jotakuinkin kaikki työmarkkinoille valmistuvat, kun vielä huomioidaan ikääntymisestä johtuva palvelukysynnän kasvu. Tällöin yksityiselle sektorille työvoima tulisi hakea joko ulkomailta tai vaihtoehtoisesti supistaa toimintaa eli käytännössä joko lopettaa yritystoiminta tai siirtää tuotanto ulkomaille. Yhtenä vaihtoehtona toki on myös kilpailun syntyminen osaavasta työvoimasta, joka joko lisäisi kustannuspainetta julkiselle sektorille tai heikentäisi yritysten kilpailukykyä kasvavien tuotantokustannusten muodossa.
Ikääntymisen osalta ongelma on huoltosuhteen muutoksessa. Siinä missä aiemmin työikäisiä on ollut enemmän suhteessa lapsi-ikäluokkiin ja eläkeläisiin, siirrytään useissa kunnissa aikaan, jolloin tilanne on päinvastainen. Koko maan tasolla huoltosuhteen heikkeneminen johtaa siihen, että työssä olevien tulee joka tapauksessa rahoittaa järjestelmää enemmän. Sitä ei voida ratkaista jälleen liiaksi yksinkertaistetuilla esityksillä karkkiveron nostosta (yhteensä noin 150 miljoonaa valtion 45 miljardin verotuloista) tai rikkaiden vastuun kasvattamisella (10 prosenttiyksikön veronkorotus ylimmälle tulodesiilille tuottaa noin 700 miljoonaa). Tarvitaan siis jotain perusteellisempaa.
Olemme tulossa tilanteeseen, jossa veronmaksajia on vähemmän, mutta palvelujen kysyntä kasvaa. Ongelma ei enää näyttäisi olevan ratkaistavissa edes kasvulla, koska kilpailukykymme on heikentynyt aikaan nähden ylimitoitettujen palkkaratkaisujen myötä jopa historialliseen kauppa- ja vaihtotaseiden alijäämään. Koska Suomi on hyvin vientivetoinen kansantalous, on seurauksena myös julkisen tulopohjan rapautuminen kansantalouden pienenemisen johdosta. Samaan aikaan tarvittaisiin lisäresursseja hoitamaan lisääntyvää palvelutarvetta, joka johtuu suurten ikäluokkien ikääntymisestä.
Käytännössä ainoat – osittain rinnakkain toteutettavat – vaihtoehdot ovat tällöin työtekijöiden lisääminen työmarkkinoilla, joka on toteutettavissa käytännössä joko eläkeiän nostolla tai maahanmuutolla, tai palvelujen leikkaukset rakenteellisten uudistusten tuomalla tuottavuuden kasvattamisella tai veronkorotuksilla. Näistä palvelujen leikkaukset ja veronkorotukset lienevät viimesijaisia niiden taloudelliselle toimeliaisuudelle aiheuttamista vaikutuksista johtuen. Eläkeiän nostosta ja maahanmuutosta sen sijaan ei ole päästy kansalliseen konsensukseen, jolloin rakenneuudistukset jäävät käytännössä ainoaksi todelliseksi vaihtoehdoksi.
Kuntien osalta rakenneuudistukset ja suurempien yksiköiden muodostaminen liittyvät tarpeeseen parantaa kuntasektorin tuottavuutta, jota edellytetään mikäli aiotaan vastata palvelukysynnän kasvuun, resurssien niukkuuteen sekä työvoimapulaan. Kuntauudistuksen hyödyt eivät tule siitä, että sillä saataisiin aikaan säästöjä, vaan siitä, että kuntauudistuksen myötä ylipäätänsä on mahdollista organisoida käytettävissä olevat julkiset resurssit (esim. työvoima) siten, että jokaiselle palvelut pystytään tulevaisuudessakin tarjoamaan. Se ei nimittäin ole itsestäänselvyys, varsinkin kun kuuntelee esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollossa yleistynyttä priorisointikeskustelua.
Ehkä kuntauudistuskaan ei tule riittämään, mutta siitä olen varma, että se on välttämätöntä, mikäli hyvinvointiyhteiskunta halutaan säilyttää edes jossain muodossa.
Matti Muukkonen
kirjoittaja on hallintotieteiden lisensiaatti (väit.), yhteiskuntatieteiden maisteri ja Suomenniemen kunnanjohtaja
