Sanat, joita ei-saa-sanoa-ääneen
Velhoon viitataan sellaisilla kiertoilmauksilla kuin Tiedät-kai-kuka tai Hän-joka-jääköön-nimeämättä.
Kuntauudistus muistuttaa välillä Tylypahkan velhotarinoita. Uudistuksen ymmärtäjät ja vastustajat eivät puhu samaa kieltä. Kuntauudistuksen voldemortteja ovat sanat, joita Ei-saa-sanoa-ääneen eli ”pakko” ja ”pakkoliitos”. Molempien sanojen ääneen lausuminen tietää tervassa ja höyhenissä pyörittelyä.
Vai onko kyse kuntakentän kollektiivisesta itsepetoksesta? Jokainen tietää, että valtio voi halutessaan kiertää pakon koska tahansa muutamalla näppärällä budjettisiirrolla. Hyvä esimerkki oli hallitusohjelman kiinteistöveron kuntatasauksen poistaminen. Yhtä helppoa on vääntää valtionosuus- tai verotulotasausruuvia pari piirua suuntaan jos toiseen. Seuraukset ovat täyttä dynamiittia useille kunnille.
”Pakkoa” ei ole virallisesti olemassa, mutta kuntauudistus tuottaa muita ”hauskoja” uudissanoja suomen kieleen. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka ammattinimikkeet.
Kuntaliitoksen toteuttaneet kunnat ovat saaneet harmaantuviin riveihinsä muun muassa muutosjohtajia, ennakointipäälliköitä, innovaatiojohtajia, kehittämispäälliköitä, kehittämisjohtajia, kehitysjohtajia, tietohallintojohtajia, strategiapäälliköitä, tilaajajohtajia, projektipäälliköitä jne. Näissä nimikkeissä riittää lapsille ja lastenlapsille selittämistä.
Leikitään hetki sellaisella epärealistisella ajatuksella, että kuntauudistus törmää kunta-autonomia-nimiseen seinään, mutta valtio pakottaa terveyspiirien tms. ratkaisujen kautta vastahakoiset kunnat liittymään osaksi suurempaa aluetta. Tällöin Uusiin Kuntiin saattaa tulla runsaasti vähemmän innokkaita muutosagentteja avainhenkilöiksi.
Millaisia olisivat tällaisten kuntien uudet ammattinimikkeet?
Uudet uljaat muutosjohtajat vaihtuisivat alta aikayksikön muutosvastarintajohtajiksi ja apulaismuutosvastarintajohtajiksi. Useasta kunnasta löytyy hyvää ja äänekästä reserviä tähän tarkoitukseen.
Kehittämispäälliköt, kehitysjohtajat ja kaiken maailman kehittäjät voidaan kätevästi korvata säilyttämispäälliköillä ja säilytysjohtajilla. Säilytysasiantuntijoiden tärkein osaamiskvalifikaatio on tehdä riskianalyysejä, jotka osoittavat kaikki uudistukset ja muutokset mahdottomiksi toteuttaa.
Kunta-autonomian, kuntavaakunoiden ja kuntarajojen suojelu edellyttää panostusta turvallisuuteen. Kunnan ulkorajoja vartioimaan tarvitaan ylikuntarajavartijoita, vanhempia kuntarajavartijoita ja nuorempia kuntarajavartijoita. Kunnan sisärajojen vartiointiin tarvitaan kaikenlaisen poikkihallinnollisen yhteistyön pysäyttäviä reviirivartijoita.
Kunnan ylintä virkamiesvaltaa käyttävät kunnan- ja kaupunginjohtajat voidaan sujuvasti korvata peräpeilipäälliköillä. Ydinosaamista on vahva kyky taaksepäin katsomiseen ja ”ennen oli kaikki paremmin” -asenteen viljeleminen. Kunnan visiossa korostuu luonnollisesti kuntarajavartiolaitoksen vahvistaminen läpäisyperiaatteella kaikilla tasoilla.
Leikki leikkinä, mutta vakavasti puhuen haluan lainata tärkeän ajatuksen puolalaiselta historioitsijalta. Adam Michnik sanoi kerran viisaasti, että pahinta kommunismissa on se, mitä tulee sen jälkeen. Sama koskee käänteisesti kuntauudistusta. Pahin mahdollinen vaihtoehto on se, ettei tehdä mitään ja siirretään vaikeat asiat taas kerran nuorempien ikäluokkien taakaksi.
Timo Aro
Kirjoittaja on valtiotieteen tohtori, joka on erikoistunut alue- ja väestökehitykseen liittyviin kysymyksiin
