Ei toimeentulotukea nuorille
Tulin lauantai-iltana laivalla Tallinnasta Helsinkiin. Laskusillan toiselta puolelta matkustajia vastaan tulvi joukko nuoria miehiä, jotka olivat tulossa siivoamaan laivaa ennen sen lähtöä tuntia myöhemmin takaisin Tallinnaan. Ulkonäön perusteella joukossa ei ollut ainuttakaan kantaväestöön kuuluvaa.
On vaikea uskoa, että työnantaja olisi varta vasten halunnut palkata muita kuin kantasuomalaisia nuoria laivasiivoojiksi. Todennäköisempää on, ettei työ ole muille nuorille kelvannut. Potentiaalisia työntekijöitä Helsingin seudulta kyllä löytyy. Miksi työ ei kelpaa?
Yksinkertainen syy lienee se, ettei ikäväksi koettua työtä ole otettu vastaan, koska muutoinkin tulee toimeen. Toimeentulotuki tarjoaa nuorille helsinkiläisille melko hyvän elintason, koska se korvaa runsaasti asumiskustannuksia. Opintotuella tulee selvästi heikommin toimeen kuin toimeentulotuella. Siivooja saa tehdä kovasti töitä, että saa kasaan yhtä paljon rahaa kuin toimeentulotuella elävä (jos ei itse halua hakea toimeentulotukea).
Pitkäaikaisena tukena toimeentulotuki ei turvaa riittävää elintasoa yksinhuoltajille eikä yksinäisille, jotka eivät saa tukea vanhemmiltaan tai lapsiltaan. Monet täydentävätkin toimeentuloaan hakemalla ilmaista ruokaa.
Sen sijaan tuki houkuttaa nuoria aloittamaan ”itsenäinen elämä” yhteiskunnan tuella, kun heille avautuu mahdollisuus muuttaa toimeentulotuen maksamaan asuntoon ja saada muihin elinkustannuksiinsa lähes 480 euroa kuukaudessa.
Perinteinen pohjoismainen hyvinvointimalli perustuu siihen, että kaikki kynnelle kykenevät osallistuvat työelämään ja maksavat veroja. Yhteiskuntasopimukseen kuuluu oikeuksia ja velvollisuuksia. Yhteiskunnan on tuettava nuorten – ja erityisesti köyhien nuorten – itsenäistymistä, mutta tämä ei voi tapahtua ilman, että se myös velvoittaa nuoria itseään osallistumaan yhteiskuntaan eli koulutukseen tai työelämään. Nuorten vastikkeeton toimeentulotuki vääristää käsitystä siitä, millaiseen sopimukseen hyvinvointivaltio perustuu.
Nuorten toimeentulotuen ongelma ei ole vähäinen. Toimeentulotukea sai vuonna 2011 noin seitsemän prosenttia väestöstä. Nuorimpien eli 18–19-vuotiaiden osuus vastaavanikäisestä väestöstä oli 10,4 prosenttia, 20–24-vuotiaiden 14,8 prosenttia ja 25–29-vuotiaiden 12,3 prosenttia vuonna 2011. Ongelmallista on pitkäaikainen toimeentulotuen saaminen. Maakunnittain sukupuolen mukaan katsottuna 18–24 -vuotiaista sai pitkäaikaisesti toimeentulotukea vähiten miehet Ahvenanmaalla (0,3 prosenttia ikäluokasta) ja eniten naiset Kymenlaaksossa (4,5 prosenttia ikäluokasta).
Tanskassa toimeentulotuen taso on alhaisempi alle 25-vuotiailla. Ranskassa toimeentulotukea ei makseta alle 25-vuotiaille, mikäli heillä ei ole lapsia. Belgiassa alle 25-vuotiaat voivat saada toimeentulotukea vain silloin, jos se osallistuvat aktivointitoimiin.
Mielestäni toimeentulotukea ei pitäisi maksaa lapsettomille alle 25-vuotiaille kuin poikkeustapauksissa ja silloinkin vain lyhyeksi aikaa. Toimeentulotuen sijaan nuorille on mahdollista maksaa työmarkkinatukea – kuten Osmo Soininvaara ja Juhana Vartiainen ehdottavat – suoraan työantajalle, joka voi olla myös kunta tai joku kolmannen sektorin taho. Kunnille nuorten työllistäminen on edullisempi vaihtoehto kuin toimeentulotuen maksaminen.
Emme voi hyväksyä sellaista yhteiskuntamallia, jossa tuntuva osa nuorista syrjäytyy pysyvästi koulutuksesta ja työelämästä. Työn taloudellisilla kannustimilla on todellinen merkitys siellä, missä on vaihtoehtoja tuen varaan jäämisen ja koulutukseen tai työmarkkinoille osallistumisen välillä. Vaihtoehtoja tulisi tarjota kaikille nuorille. Tämä tarkoittaa sitä, että nuorisotakuuta pitäisi laajentaa. Nuorisotakuun pitäisi velvoittaa kuntia työllistämään itse tai kolmannen sektorin kautta nuoria, jotka eivät muutoin pääse koulutukseen tai työelämään.
Heikki Hiilamo
Kansaneläkelaitoksen tutkimusprofessori
