Mitä on kunta uuden soten jälkeen?

Mitä tehtäviä kunnille jää, jos vastuu sosiaali- ja
terveydenhuollosta siirretään – poliittisen periaatepäätöksen mukaisesti –
suuriin kuntayhtymiin? Rahassa mitattuna se on kuntien tehtävistä yli puolet.
Mikä kunta on sen jälkeen? Miten kunnan toiminnan ja päätöksenteon luonne
muuttuu?

Sosiaalitoimi on aina köyhäinhoidosta saakka ollut kuntien
perustoimintaa.

Käytännössä kunnat todennäköisesti edelleen tuottavat suuren
osan lähipalveluista, vaikka niistä päätetäänkin muualla. Tämä on herättänyt
eniten pelkoja, ymmärrettävistä syistä, erityisesti maaseutukunnissa. Nyt on
ehtinyt jo alkaa myös keskustelu nykyisten erva-alueiden järkevyydestä, sillä
alueet poikkeavat monilta osin maan muusta hallintojaottelusta, ja etäisyydet
ovat pitkiä.

KESKEISIN ASIA uudessa mallissa on kiistämättä se, voiko
järjestäjä, eli se uusi kuntayhtymä, myös tuottaa itse palveluja. Asiasta on
kaksi täysin vastakkaista mielipidettä. Suurten kaupunkien johtajat olivat
hämmästyttävän yksimielisiä siitä, että nyt on erinomainen tilaisuus erottaa
järjestäminen tuottamisesta.

He näkevät, että vain sillä tavoin päästään arvioimaan
oikeasti tuottamisen kustannuksia, hakemaan tehokkuutta ja hintojen
läpinäkyvyyttä.

Toisella puolella ovat nykyiset yliopistosairaalat, etenkin
HUS. Silläkin on perusteensa. Huoli tutkimuksen ja koulutuksen tulevaisuudesta
on perusteltu. Hussilaiset perustelevat oman tuotannon tarpeellisuutta sillä,
että Hus on kiistämättä pystynyt suurtuotannon tehokkuudella karsimaan
päällekkäisyyksiä ja pitämään kustannukset kurissa paremmin kuin muut
erva-alueet.

Tässä keskustelussa taustalla on myös se, kuka toimintaa
ohjaa, eli toimiiko demokraattinen päätöksenteko.

YKSITYISET PALVELUN TUOTTAJAT luonnollisesti toivovat, että
myös heille jää tilaa. Erityisesti tämä koskee pieniä yrityksiä, hoiva-alaa
muun muassa. Pelätään, että kilpailutus käydään pienten yli liian suurilla
alueilla.

Entä mikä on nykyisten keskussairaalapiirien asema, missä
säilyy päivystys ja minkä tasoisena?

Lopetetaanko aluesairaaloita ja missä? Miten hallitaan
omaisuuksia ja kiinteistöjä?

HENKILÖSTÖN ASEMA on aivan oma lukunsa. Mikään uudistus ei
onnistu, ellei henkilöstöä saada siihen mukaan, mieluummin vielä jopa
sitoutumaan. Siksi toimintamallien pitäisi olla sellaisia, jotka myös työntekijät
näkevät järkevinä – järkevämpinä kuin tällä hetkellä. Toistaiseksi heiltä ei
ole kysytty mitään.

Keskustelu viiden vuoden irtisanomissuojasta vie asiaa
hakoteille. Sote-alan henkilöstöstähän tulee olemaan joka tapauksessa
lähivuosina pula, kaikille siis riittää töitä, mutta työ ja sen
tekemispaikkakin saattaa muuttua. Jos nykyiset työsuhteet valetaan sementtiin,
tehokkuuden lisääntymisestä on turha haaveilla.

KAIKEN TAKANA on tietysti raha; miten se liikkuu valtion ja
kuntien välillä ja miten kunnista uusiin kuntayhtymiin. Jos samaan aikaan
muutetaan valtionosuusjärjestelmä ja soten rahoitusmalli, ollaan jo tekemässä
taikatemppua.

Näiden lisäksi ratkaistavia asioita on pitkä lista. Ne ovat
oikeasti vaikeita ja vaativat perusteellista valmistelua ja lainsäädäntöä. Nyt
aikaa on jäljellä puolitoista kuukautta. On selvää, että tässä ajassa ei saada
aikaan kaiken kattavaa yksityiskohtaista lainsäädäntöä. Mutta jos edes
puitelaki, joka hamottaisi realistisen etenemistien ja aikataulun.

Tässä valmistelutyössä on kuultava kuntien ääntä. Siellä on
paikallinen kokemus ja tieto.

Kuntaliitto muistuttaa, että koko uudistuksen lähtökohtana
on ollut peruspalveluiden turvaaminen ja kehittäminen.

Sote-ratkaisua odotellessa muutamissa kunnissa on lähdetty
tekemään irtiottoja ja irtautumaan nykyisistä yhteistoiminta-alueista. Nyt nämä
niskurit aiotaan laittaa lailla kuriin ja pysyttää ruodussa siihen saakka
kunnes uusi sote-laki tulee voimaan.

                                      *  *  *

Miksi ei anneta valtuuksia oikeisiin kokeiluihin? Mikä meitä
suomalaisia vaivaa, kun kaikki asiat pitää normittaa ja säädellä, kysyttiin
Sitran ja Kuntalehden seminaarissa viime viikolla. Koolla oli toista sataa
kuntien puheenjohtajatasoista päättäjää.

Onko niin, että suomalaisen yhteiskunnan ongelma ei asukaan
kunnissa, kuten julkisuudessa usein annetaan ymmärtää, vaan se asuukin valtion
hallinnossa. Miksi virkakoneisto suoltaa edelleen jatkuvalla syötöllä uusia
esityksiä, jotka tiukentavat, täsmentävät ja kiristävät – ja nielevät lisää
rahaa.

Hannu Kataja

Päätoimittaja, Kuntalehti

Kirjoitus on Kuntalehden 5/2014 pääkirjoitus