Tuuli kovenee ja kylmenee

Yhteiskunnallisessa ilmapiirissä tapahtunut muutos on vain muutaman kuukauden kuluessa käynyt yhä selvemmäksi. Ilmasto on muuttunut, tuuli käy nyt kovemmin ja kylmemmin. Tuo tuuli saa oloni epämukavaksi tavalla, jota en ole aiemmin kokenut. Vallitsevassa ilmastossa tunnen vaistomaisesti, että tapahtumien kulku yhteiskunnassamme voi pahimmassa tapauksessa johtaa johonkin ennalta-arvaamattomaan.

Avoin rasismi sallitaan nyt tavalla joka ennen ei olisi tullut kuuloonkaan. Ihmettelen, miten on mahdollista, että meidän turvallisessa, hyvässä Suomessamme on julkisuuden henkilöitä, jotka kehottavat taisteluun monikulttuurisuutta vastaan, toisin sanoen sellaisia henkilöitä vastaan, joilla on toinen ihonväri tai uskonto. Miten on mahdollista, että uusnatsijärjestöt, jotka aiemmin olisi vaiennettu, nyt saavat tilaa julkisuudessa ja myös hyväksyntää? Miten on mahdollista, että nykyisin voi sanoa ääneen vastustavansa muita ihmisiä vain heidän ihonvärinsä tai uskontonsa perusteella? Ja miten on mahdollista, että maan poliittinen johto eli pääministeri, ulkoministeri sen kummemmin kuin valtiovarainministerikään ei kunnolla sanoudu irti kannanotoista, vaan tarjoilee lakonisia fraaseja, jotka eivät velvoita mihinkään?

Luin kesällä kirjan pienestä romanitytöstä, joka vangittiin pikkuveljensä ja serkkunsa kanssa ja vietiin Auschwitzin ja Ravensbrückin keskitysleireille. Tyttö selvisi hengissä ja voi nyt, 80 vuoden iässä, kertoa kauhistuttavan tarinansa. Hän kertoo siitä, miten tuhansia romaneja Kristalliyönä tapettiin kaasukammioissa, miten tohtori Mengele teki leireillä lapsille julmia lääketieteellisiä kokeitaan, kohteenaan muun muassa tytön pikkuveli, ja miten serkkutyttö ammuttiin hengiltä muiden vankien silmien edessä, kun tämä leirille saavuttaessa kieltäytyi riisuutumasta. Kaikkea tätä natsit johtivat vielä vuonna 1945 – vain 70 vuotta sitten.

Onko Suomi jo unohtanut Euroopan mustan aukon, joka kuuluu myös meidän kammottavaan historiaamme? Emmekö ole tajunneet, että kaikki tuo todellakin voi tapahtua uudelleen, jos kovan ilmapiirin sallitaan jatkua tai jos puhkeaa sota?

Emme voi Suomessa enää ummistaa silmiämme ja vain ajatella itseämme kansakuntana, joka elää omaa elämäänsä riippumatta siitä, mitä Syyriassa, Irakissa tai Afrikassa tapahtuu. Se olisi yhtä vähäjärkistä kuin Pohjois-Korean johdon ajatus oman diktatuurin luomisesta ja maansa eristämisestä. Tuulen lailla myös ihmiset, kulttuurit ja ideologiat liikkuvat maiden rajojen yli.

Tuulta ei voi pysäyttää muureilla tai piikkilanka-aidoilla. Vaikka maamme onkin ”köyhä ja siksi jää”, kuten Johan Ludvig Runeberg kirjoitti, meillä on velvollisuus toimia inhimillisesti ja puolustaa arvoja kuten tasavertaisuus, tasa-arvo, syrjimättömyys ja koskematon ihmisarvo. Kyse ei ole mistään uudesta “tolerantziasta”, vaan perusarvoista, jotka ovat sivistyneen yhteiskunnan ehdoton lähtökohta.